Lapsen perheen etsiminen – Kenia – 15€

Lahjoita lapselle mahdollisuus löytää perheensä uudelleen. Sinun tuellasi etsitään yhden lapsen vanhemmat tai sukulaisia, jotka voisivat huolehtia hänestä. Lisäksi lahjoituksella katetaan kaksi tarkistusmatkaa sukulaisten luo, joiden aikana voidaan varmistaa, että he todella pystyvät tarjoamaan lapselle turvallisen kasvuympäristön.

 

Köyhyys, AIDS ja viime vuosien poliittiset levottomuudet ovat jättäneet noin kaksi miljoonaa lasta vaille perhettä Keniassa. Monet näistä lapsista asuu kylissä kasvattilapsina ilman minkäänlaisia oikeuksia, toiset taas päätyvät laitoshoitoon kauaksi kotoa. Ilman laillista asemaa ja sijoitusten seurantaa nämä lapset ovat alttiita hyväksikäytölle ja laiminlyönneille.
Interpedian yhteistyökumppani Little Angels Network (LAN) tekee monipuolista lastensuojelutyötä lasten oikeuksien edistämiseksi Keniassa ja ajaa eteenpäin sijaisperhejärjestelmää. LAN pyrkii löytämään lapsille sijaisperheitä laitosasumisen sijaan ja järjestää myös koulutusta lastensuojeluviranomaisille ja lastenkotien henkilökunnalle.

Yli 90 prosenttia Kenian lastenkodeissa olevista lapsista eivät ole orpoja, vaan heillä on olemassa perhettä tai sukulaisia, jotka voisivat huolehtia heistä. Perheet ovat vain usein hyvin köyhiä, joten he tarvitsevat ulkopuolista tukea voidakseen hoitaa näitä lapsia. Kuvan kuusivuotias Jocelyn on yksi näistä lapsista, jonka puolesta LAN on ponnistellut. Jocelyn joutui jo hyvin pienenä orpokotiin, mutta LAN:in ansiosta hänen äitinsä on kuitenkin löytynyt ja nyt järjestön tuella hän pystyy taas huolehtimaan tyttärestään. 

Tilauslomake

Lahjan maksajan tiedot
Nimi*
Osoite*
Postinumero ja -toimipaikka*
Sähköposti
Puhelin
Lahjojen kappalemäärä*
Kiitos, en halua jatkossa saada Interpedialta kummitoimintaan liittyvää tietoa.


Kiitos lahjastasi! Toimitamme sinulle laskun ja käsintehdyn bangladeshilaisen kortin ilmoittamaasi osoitteeseen mahdollisimman pian.