Miten lapset leikkivät Nepalissa? Mitä nautitaan aamupalaksi etiopialaisessa perheessä? Mistä löytyisi tietoa kolumbialaisten lasten arkipäivästä?
Interpedian maapaketit voivat olla avuksi erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämisessä ja maiden kulttuureihin tutustumisessa. Maapaketit esittelevät Nepalin, Etelä-Afrikan, Intian, Etiopian, Kolumbian, Thaimaan ja Kiinan kulttuuria sekä näissä maissa asuvien ihmisten elämää.
Kussakin paketissa on ”Maa ja sen lapset” -tietovihko, jossa tarkastellaan laajasti kyseisen maan historiaa, luontoa, kulttuuria, elinkeinoja, perhe-elämää, koulutusta ja suhdetta Suomeen. Erityisesti käsitellään lasten asemaa ja arkea tuossa maassa. Pakettiin kuuluu myös tehtävävihko, joka sisältää leikkejä, reseptejä, harjoituksia ja muita tehtäviä, joiden avulla maahan ja sen kulttuurin on helpompi tutustua. Kussakin vihkossa on lisäksi ohjeet mielikuvitusmatkan toteuttamiseksi. Jokaiseen pakettiin on koottu myös kyseisessä maassa käytettävää esineistöä kuten kankaita, vaatteita, leluja, soittimia ja kirjoja.
Maapaketteja lainataan 40 euron maksua vastaan yksityishenkilöille, kouluille, päiväkodeille, opintopiireille ja muille niitä tarvitseville. Maksulla katetaan maapakettien postituksesta syntyvät kulut. Maapaketit toimitetaan tilaajalle Matkahuollon välityksellä. Paketti noudetaan paikallisesta Matkahuollon toimipisteestä. Yksi paketti painaa 5–10 kiloa.
Lisätietoja paketeista antaa Interpedian toimistoassistentti Stina Malm puhelimitse (09) 2727 060 tai sähköpostitse stina.malm(at)interpedia.fi.
Maapaketit on tuottanut ZonaSur.
Interpedia on tuottanut Suomen ulkoasianministeriön tiedotustuella oppaan, joka on tarkoitettu ala-asteen opettajien tueksi helpottamaan monikulttuurisuuden käsittelemistä ja kohtaamista kouluyhteisössä. Opettaja voi yhdessä oppilaidensa kanssa kurkistaa kuuden maan – Kolumbian, Etiopian, Etelä-Afrikan, Intian, Thaimaan ja Kiinan – kulttuuriin. Opas vie mielenkiintoiselle matkalle, jonka varrella erilaisia kulttuureita käsitellään lapsen näkökulmasta. Erityistä huomiota materiaalia tuotettaessa on kiinnitetty näistä maista Suomeen adoptoitujen lasten kulttuurisen taustan valottamiseen.
Oppaan pdf-versioon pääset tästä. Sitä voi myös kysyä Interpedian toimistosta (09) 2727 060, toimisto(at)interpedia.fi.
Lapsuuteni kehitysmaassa -kehityskasvatusmateriaali on suunnattu erityisesti Interpedian jäsenille ja vapaaehtoisille, jotka ovat kiinnostuneita esitelmöimään lasten oikeuksista lähipiirissään. Materiaali koostuu kouluttajan oppaasta sekä PowerPoint –esityksestä. Näistä voi räätälöidä kohderyhmälle sopivan esityksen, jossa voidaan keskittyä yhteen tai useampaan maahan. Materiaali on suunnattu pääosin aikuisille, mutta esitelmän voi pitää valikoiden myös nuorille. Kouluttajan oppaassa lapsen oikeuksien sopimuksen artikloita käsitellään lasten tarinoiden kautta ja yhteenvedossa haastetaan yleisö pohtimaan, miten kuhunkin tilanteeseen voi vaikuttaa. Interpedian kehitysyhteistyöohjelmia tuodaan esille esimerkkeinä lasten oikeuksien edistämistä.
Koulutusmateriaalin pdf-versioon pääset tästä. Se on myös tilattavissa Interpedian toimistolta: tiedotus(at)interpedia.fi.
Maapakettien sekä Kurkistus kuuteen kulttuuriin ja Lapsuuteni kehitysmaassa -oppaiden tuottamiseen on saatu ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöille suunnattua tiedotustukea. Julkaisuissa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoasiainministeriön virallista kantaa.