21.1.2010
HAITIN LASTEN AVUSTAMINEN JA KANSAINVÄLINEN ADOPTIO |
|
Adoptio ei ole hätäapua
Haitia on kohdannut suuri onnettomuus ja maailman köyhimpiin kuuluva kansa joutuu kestämään lisää surua ja huolta selviämisestä. Suurimpina kärsijöinä ovat lapset, heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa siihen, että he saavat apua ja heistä pidetään huolta.
Tämä kaikki on saanut aikaan erilaisia avustustoimenpiteitä ja mukaan on tullut kansainvälisen adoption vaihtoehto yhtenä avustuksen muotona.
Adoptio on lapsen kannalta vakava asia, joka koskettaa häntä ja hänen läheisiään hyvin syvästi. Sen valmisteluja ei voi tehdä nopeutetusti ja liian vähäisen selvittelytyön perusteella. Lähihistoriassa on useita esimerkkejä siitä, kuinka liian nopeasti tehdyt kansainväliset adoptiot ovat osoittautuneet jälkeenpäin ongelmallisiksi. Kriisin keskellä ei ole oikea hetki tehdä lapsen elämänikäisiä päätöksiä.
Apua tarvitsevien lasten tilanne on järjestettävä Haitin sisällä, ja apua tarvitaan paljon, useiden vuosien ajan. On ollut ilahduttavaa nähdä suomalaisten järjestöjen reagoivan Haitin hätään nopeasti ja Interpedia suosittaakin asiakkailleen ja tukijoilleen osallistumista näiden jo Haitissa työtä tekevien järjestöjen avustamiseen.
Jokainen lapsi on sen arvoinen, että hänen taustansa selvitetään perusteellisesti - lapsen vanhempien ja lähiomaisten mahdollisuus lapsensa hoitoon ja huolenpitoon. Siihen voimme antaa apua jo Haitissa toimivien suomalaisten järjestöjen kautta. Kansainvälinen adoptio ei ole hätäapua.
The Hague Conference on Private International Law (HCCH) tiedottaa:
HCCH painottaa tiedotteessaan, että katastrofitilanteissa kuten Haitin maanjäristys tulisi kansainvälisiin adoptioihin suhtautua erityisellä varauksella. Ensisijaista tällaisessa tilanteessa on tehdä kaikki mahdollinen lasten ja heidän vanhempiensa tai muiden perheenjäsenten yhdistämiseksi. Joissakin tapauksissa, jos lapsen adoptioprosessi on asianmukaisesti hoidettu ja esimerkiksi vain matkustusasiakirja puuttuu, voi prosessin nopeuttaminen olla oikeutettua. Tällaisessakin tapauksessa lapsen henkilöllisyys on voitava varmistaa ennen lähtöä uuteen kotimaahan. Humanitaarinen katastrofi ei saa olla syynä ohittaa turvalliseen adoptioon kuuluvat suojatoimet. Lapsia on suojeltava laittomien adoptioiden, sieppausten ja lapsikaupan riskeiltä. Katastrofien yhteydessä riskit ovat erityisen suuret.
Suosittelemme tutustumista koko tiedotteeseen:
http://hcch.e-vision.nl/upload/haiti_e.pdf |
|