3.9.2009 LAPSUUTENI KEHITYSMAASSA - KESKUSTELUTILAISUUDET NELJÄLLÄ PAIKKAKUNNALLA
|
|
Interpedian keskustelutilaisuudet syyskuussa neljällä paikkakunnalla Lapsen Oikeuksien Sopimuksen juhlavuoden kunniaksi.
Interpedia ry järjestää syyskuun lopussa Kumppanuus-seminaarin kehitysyhteistyökumppaneidensa kanssa. Vieraita seminaariin saapuu Etiopiasta, Intiasta, Kiinasta, Kolumbiasta ja Nepalista. Seminaarin yhteydessä järjestetään lauantaina 26.9.2009 iltapäivällä neljällä paikkakunnalla keskustelutilaisuus aiheesta Lasten asema Etiopiassa/Intiassa/Kiinassa/Nepalissa. Seminaarin osanottajat ko. maista ovat valmistelleet lyhyen puheenvuoron aiheesta englanniksi, jonka jälkeen yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä liittyen lasten asemaan kohdemaassa, Interpedian kumppanijärjestöjen työhön kohdemaassa tai yleensä Interpedian kehitysyhteistyöhön. Kysymyksiä voi esittää myös suomeksi.
Luennon jälkeen Interpedian edustaja esittelee Interpedian aktiiveille ja muille asiasta kiinnostuneille vuoden 2009 aikana ulkoministeriön taloudellisella avustuksella tuotettua ”Lapsuuteni kehitysmaassa” -kehityskasvatusmateriaalia. Koulutusmateriaali sisältää lasten tarinoita, maatietoa ja kehityksen haasteita Etiopiassa, Etelä-Afrikassa, Intiassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Nepalissa ja Thaimaassa. Materiaalin avulla kaikki kehityskasvattajina toimimisesta kiinnostuneet voivat pitää esitelmiä lähipiirissään; kouluissa, harrastusryhmissä, vanhempainyhdistyksissä tms.
Toivomme, että mahdollisimman monet Interpedian jäsenistä ja kummeista pääsisivät paikalle. Mikäli ette pääse paikalle, mutta olette kiinnostuneita kehityskasvatusmateriaalin käytöstä, koulutuspaketin voi tilata Interpedian toimistolta.
Tervetuloa! Tilaisuus on maksuton.
Helsinki:
Aihe: Lasten asema Etiopiassa
Aika: la 26.9.2009 klo 13:00 – 15:30
Paikka: Helsingin yliopisto, päärakennus
sali 7, 3. krs
Fabianinkatu 33
00100 Helsinki
Jyväskylä:
Aihe: Lasten asema Kiinassa
Aika: la 26.9.2009 klo 13:30 – 16:00
Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto
Minnansali
Vapaudenkatu 39-41
40100 Jyväskylä
Kouvola:
Aihe: Lasten asema Nepalissa
Aika: la 26.9.2009 klo 13:30 – 16:00
Paikka: Sokos Hotel Vaakuna
kokoustila Marjoniemi
Paimenpolku 2
45100 Kouvola
Tampere:
Aihe: Lasten asema Intiassa
Aika: la 26.9.2009, klo 13:00 – 15:30
Paikka: Tampereen ammattikorkeakoulu
Auditorio E1-06
Teiskontie 33
33520 TAMPERE
http://www.tamk.fi/fi/WWWTAMKFI/kampus.html |