10.3.2009
MUUTOKSIA KYSYMYS JA VASTAUS -PALSTAN PÄIVITYKSESSÄ |
|
Interpedian hallitus on päättänyt, että henkilöstöresursseista johtuen yhdistyksen kysymys ja vastaus -palstaa tullaan toistaiseksi päivittämään noin kolmen kuukauden välein. Aiemmin palstaa on pyritty päivittämään viikoittain, mutta tämänhetkiset henkilöstöresurssit eivät riitä kysymysten läpikäymiseen ja vastaamiseen näin usein. Viime vuonna palstalle lähetettiin noin 600 kysymystä, joista vastauksen sai 515.
Kysymys ja vastaus -palstaa ylläpitää Interpedian tiedottaja, joka on jatkossa osa-aikaisessa työsuhteessa (50%). Tiedottajan työajan vähentäminen on yksi Interpedian säästötoimista, joita yhdistyksessä on jouduttu pohtimaan tämänhetkisen taloudellisen tilanteen edessä. Viime vuosina muun muassa adoptiotoiminnan järjestämisestä aiheutuneet kustannukset ovat kasvaneet merkittävästi, mutta Raha-automaattiyhdistykseltä saatu tuki on pysynyt lähes samana.
Olemme tietoisia siitä, että kysymys ja vastaus -palsta on koettu tärkeäksi asiakkaidemme keskuudessa ja olemme myös saaneet runsaasti kiitosta palstan ylläpidosta. Myös me Interpediassa pidämme palstaa merkittävänä väylänä olla yhteydessä adoptioasiakkaisiimme. Toivommekin saavamme palstalle edelleen yleisluontoisia ja ajattomia kysymyksiä, joihin pyrimme vastaamaan heti kun mahdollista. Vastaus kysymykseesi voi myös löytyä adoption tai kummitoiminnan usein kysytyistä kysymyksistä>.
Jos kysymyksesi koskee adoptiokontaktia, muistathan tarkkailla kontaktien kuulumisia -sivua, jota päivitämme välittömästi uutta tietoa saatuamme. Jos kysymyksesi on akuutti ja tarvitset pikaisen vastauksen, vastaamme mielellämme adoptiopalvelun puhelinaikoina.
|