9.10.2009 KUMPPANUUS-SEMINAARI OLI MENESTYS |
|
Interpedia kutsui kehitysyhteistyön kumppaneitaan seminaariin Helsinkiin viikon 40 ajaksi (28.9.-2.10.2009). Osallistujia oli kahdeksasta eri järjestöstä viidestä eri maasta: Etiopiasta, Intiasta, Kiinasta, Kolumbiasta ja Nepalista. Suomen ulkoministeriön tuella järjestetyssä seminaarissa käsiteltiin projektin johtamista; suunnittelua, arviointia ja raportointia sekä pohdittiin omaa johtamista ja työstressin käsittelyä. Vieraat saivat myös mahdollisuuden verkostoitua keskenään ja tutustua suomalaisen kulttuuriin ja luontoon Hvittorpin maisemissa Kirkkonummella. Osallistujat kiittelivät saaneensa luennoilta, toisiltaan ja Interpedian henkilökunnalta paljon ajateltavaa ja sulateltavaa pitkäksi aikaa. Hieno yhteishenki ja motivoituneet osallistujat tekivät viikosta todella antoisan kaikille osallistujille. Uusi verkosto on syntynyt ja kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakajina ja saajina ovat kaikki, Interpedia mukaanlukien.
Seminaariin osallistuivat Etiopiasta Interpedian maatoimiston johtaja Tedla Diressie ja projektikoordinaattori Wubakal Tesfaye Beyene, Handicap National (HN) –järjestöstä toiminnanjohtaja Etenesh Wondmagegnehu ja projektikoordinaattori Fantaye Tekaling Siweya. Intiaa edustivat Delhi Council for Child Welfare (DCCW) –järjestöstä Tarini Bahadur ja Sunita Luthra. Kiinasta saapuivat Blue Sky Loving Homen tuleva johtaja Joyce Thien ja Rainbow Home of Hope –perhekodin ”äiti” Jeannie Phang. Nepalista osallistui kaksi järjestöä: Loo Nivaa edustivat ohjelmakoordinaattori Narendra Dangol ja projektikoordinaattori Sant Ram Dangol ja CWISH-järjestöä toiminnanjohtaja Milan Dharel ja ohjelmakoordinaattori Writtu Bhatta. Kolumbiasta saapui Jardín de la Niña Marían (JNM) tyttökodin säätiön puheenjohtaja, isä René Van Hissenhoven S.J.

|