pic1
pic1
pic2
pic3


pic1
pic2
pic3
pic4
pic5
pic6
pic7

kummiksi kummiksi

ray
Tuotemyynti Vapaaehtoiseksi Lahjoita! Tiedotteet Tapahtumakalenteri Maapaketit Kysymyspalsta

10.12.2009 ETIOPIAN MATKAKUULUMISIA
Etiopian toimisto
Interpedian adoptiovastaava Salla Hari ja Etiopian maatoimiston johtaja Tedla Diressie

Interpedian toiminnanjohtaja Anja Ojuva, kehitysyhteistyöpäällikkö Mika Jokivuori ja adoptiovastaava Salla Hari kävivät työmatkalla Etiopiassa joulukuun alussa. Matkalla adoptiopalvelu vieraili Suomen Etiopian suurlähetystössä ja Ministry of Women's Affairs:issa (MOWA). Lisäksi matkan aikana vierailtiin myös kaikissa Interpedian yhteistyölastenkodeissa sekä Interpedian omassa sijaiskodissa. Kaiken kaikkiaan Etiopiasta on tullut 16 lasta Suomeen tänä vuonna Interpedian kautta, mikä on hieman edellisvuosia enemmän. 

Kehitysyhteistyöpuolen vierailulla käytiin Handicap National -järjestön vammaishankkeessa Debre

Freshannai ja kävelytuet

Zeitissä ja aloitettiin hankkeen seuraavan vaiheen suunnittelu vuosille 2011–2013. Debre Zeitissä tavattiin kuusivuotias Freshannai, jonka luona hankkeen kylätyöntekijät vierailevat viikoittain ja opettavat häntä mm. kävelemään. Hanke on rakentanut Freshannaille kävelyharjoittelua varten apuvälineen ja hymy pojan kasvoilla todisti, että hankkeen antama koulutus ja muu apu on mennyt perille. Hankkeen yhteistyötä Etiopian opetusministeriön kanssa lisätään toimimalla aktiivisesti yhteistyössä suomalaisrahoitteisen Etiopian erityistarpeisten koulutusohjelman kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Interpedian adoptio

Kehitysyhteistyösivuille Adoptio-sivuille Tietoa Interpadiasta-sivuille