21.8.2009 INTERPEDIA OSALLISTUU VETOOMUKSEEN KEHITYSYHTEISTYÖRAHOJEN PUOLESTA |
|
Interpedia on yksi 138 suomalaisesta järjestöstä, jotka ovat vedonneet Suomen hallitukseen se puolesta, että Suomi ei maksattaisi taloustaantuman laskua maailman köyhimmillä.
Suomi on sitoutunut nostamaan kehitysavun YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Nyt avun määrä aiotaan kuitenkin romahduttaa. Se köyhdyttää kehitysmaita entisestään – ja maksaa lopulta ihmishenkiä.
Koko maailma, Suomi mukaan lukien, kärsii taloustaantumasta. Työllisyyden tukemiseksi on tehtävä leikkauksia. Me vaadimme kuitenkin oikeudenmukaisuutta. Kaikkien ministeriöiden pitää osallistua säästöihin tasapuolisesti, suurimpina maksajina eivät saa olla kehitysmaiden köyhät.
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että teollisuusmaiden pitää tukea kehitysmaita, jotta ne selviävät talouskriisistä. Miksi hallitus ei kunnioita kansan mielipidettä?
Painotamme, että kehitysyhteistyöhön suunnatut varat ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan, sillä
- Kehitysmaat kärsivät rikkaista maista alkaneesta talouskriisistä kipeimmin.
- Leikkauksista kärsivät erityisesti kehitysmaiden haavoittuvimmat ryhmät, kuten naiset ja lapset. Kehitysyhteistyön avulla he voivat saada äänensä kuuluviin.
- Kehitysyhteistyöllä voidaan puuttua myös ruoka- ja ilmastokriisin syihin. Näin voidaan estää maailmanlaajuinen turvallisuus- ja ympäristöongelmien kärjistyminen.
- Kehitysyhteistyöllä on tehty vuosien ajan vaikuttavia tuloksia. Jos apu romautetaan yhtäkkiä, saavutukset ovat vaarassa valua hukkaan.
|