Thaimaa |
|
Saimme juuri tiedon DSDW:ltä, että voimme lähettää Thaimaahan viisi hakemusta vuonna 2012. DSDW:n pääjohtaja Mr Lertpanya Buranabandit kertoi kirjeessään, että kansainväliseen adoptioon vapautuvia lapsia on edelleen vähemmän kuin jonossa olevia hakemuksia. Tällä hetkellä kansainvälisen adoption jonossa on noin 800 hakemusta. Uusien hakijoiden arvioitu odotusaika on noin kolme vuotta. Mr Buranabandit muistutti kuitenkin, että tämä on vain arvio, sillä lapsiesitysten määrä riippuu adoptioon vuosittain vapautuvien lasten määrästä.
Thaimaan kiintiöpaikoista kiinnostuneet adoptionhakijat voivat olla yhteydessä adoptiovastaava Eija Kiiskiseen: eija.kiiskinen(at)interpedia.fi.
DSDW:n adoptiokeskuksen johtaja on vaihtunut. Entinen johtaja, Ms Chalatip Punnabutr on nimitetty DSDW:N sosiaalisen kehityksen erityisasiantuntijaksi. Hänen seuraajansa adoptiokeskuksen johtajana on Ms Suwaree Jaiharn. Hän on aikaisemmin toiminut DSDW:n ihmiskaupan vastaisen työn asiantuntijana.
Kaikkien hakijoiden on edelleen tavattava hakumatkalla DSDW:n adoptiolautakunnan edustajia. DSDW:n lautakunnan vuoden 2012 tapaamisaikataulun suunnittelu on vielä kesken. Tällä hetkellä tiedossa on vasta tammikuun tapaamispäivät: 4.1. ja 18.1.2012. Loppuvuoden aikataulu valmistunee lähiaikoina.
DSDW ilmoittaa ensi vuoden kiintiötiedot mahdollisesti jo tämän vuoden puolella. Jos saamme kiintiön, on se joka tapauksessa hyvin pieni. DSDW:llä on tällä hetkellä lähes 700 hakemusta, joten mahdolliset kiintiöt ovat kaikille yhteistyökumppaneille hyvin pieniä.
Kummilapsen maailma avautuu tuen avulla
Thaimaalaisen Baau Dou Nagghamin koulun laaja urheilukenttä on elämää täynnä. Lentopallottelu on käynnissä, puun alla ryhmä lapsia tekee läksyjään ja pihan täyttävät lasten iloiset äänet. Koulun ruokakatokseen on katettu maittava lounas.
Olemme tutustumassa Interpedian kummiohjelmassa mukana olevaan kouluun yhteistyökumppanimme Project L.I.F.E. -säätiön työntekijöiden kanssa. Ruokatauon lomassa keskustelu koulun rehtorin ja opettajien kanssa kääntyy kummituen merkitykseen lapsille, jotka ovat keskusteluun osallistuvien opettajien luokkien oppilaita. Koulun naisopettajat Soupeau Noosaen ja Sumet Paansawat tuntevat oppilaidensa tilanteet hyvin: "Monen oppilaan koulutie katkeaisi ilman mahdollisuutta olla mukana kummiohjelmassa".
Thaimaassa lapset käyttävät koulupukua. Kummituella äärimmäisessä köyhyydessä elävän perheen lapsi saa koulupuvun, jossa hän ei perheen taloudellisesta köyhyydestä johtuen erotu muista lapsista. Tuen muodot ovat konkreettisia. Lapsia tuetaan mm. koulutarvikkeiden ja koulumaksujen maksamisessa. Kaikki sellaista tukea mitä ilman lapsella ei olisi koulunkäyntiin mahdollisuutta. Syyt äärimmäiseen köyhyyteen ovat monet, niin myös köyhyyden seuraukset. Monet lapset elävät ilman toista tai molempia vanhempia. Kodin mahdollisuudet ohjata lasta hyviin harrastuksiin ovat olemattomat.
Kummiohjelman tuki on muutakin kuin koulutarvikkeita. Ruokapöydässä keskustelu käy vilkkaana, kun kysyn opettajilta kummituen muusta merkityksestä. Mahdollisuus englannin opintoihin ja erityisesti lomalla toteutettavat leirit saavat kiitosta. "Monen köyhyydessä elävän lapsen maailma avautuu, kun hän pääsee ensimmäisen kerran elämässään toiselle paikkakunnalle ja tutustumaan toisten koulujen lapsiin leirillä, jossa on hyvää ohjattua tekemistä."
Nyt löydät Interpedian aineettomien lahjojen Lahjapuodista entistä suuremman valikoiman hyvän mielen tuotteita! Uudesta valikoimastamme löytyy mm. synnytysavustajan koulutus Etiopiassa tai tietotekniikkakurssi lastenkodin tytölle Kolumbiassa.
Interpedian lahjapuodin aineettomat lahjat ovat ekologisia ja eettisiä. Muista ystävääsi tänä jouluna aineettomalla lahjalla, joka antaa hyvää mieltä niin saajalle, antajalle kuin maailman lapsillekin!
Tervetuloa Lahjapuotiin!
|
|||||||||||||||||||||||