|
Yhteydenpito
kummilapseen
Kummi voi kirjoittaa kummilapselleen.
Kirjeet kirjoitetaan englanniksi ja lähetetään siihen
kohdemaan järjestöön, jonka piirissä kummilapsi
on. Lasten vastaukset tulevat Interpedian kautta. Tarvittaessa kummiprojektien
työntekijät kääntävät kirjeet lapsille
ja auttavat pienempiä lapsia kirjoittamaan.
Vaikka kummilla on myös mahdollisuus
lähettää kummilapselleen pieniä lahjoja, on
hyvä pitää mielessä, että projekteissa
on monia lapsia, joilla ei ole kummia tai joiden kummit eivät
lähetä lahjoja. Paras lahja, jonka kummi voi lähettää
on sellainen, josta on iloa useammalle lapselle, kuten palloja,
pelejä, koulutarvikkeita jne.
Omalle kummilapselle voi toki lähettää
pienen oman lahjan, kuten kynän, pyyhekumin, vihkoja, hiussolkia
jne. Kummiutensa kautta kummi antaa lapselle parhaimman mahdollisen
lahjan: mahdollisuuden koulunkäyntiin ja turvattuun lapsuuteen.
|