Hallelujah Dormitory sijaitsee Nakhonthain alueella Phitsanulokin provinssissa. Vaikeakulkuisen vuoriston lapset tarvitsevat turvallisen asuinpaikan kouluviikkojen ajaksi, koska matka kotikylästä kouluun on mahdoton päivittäin kuljettavaksi. Asuntola on perustettu vastaamaan tähän tarpeeseen.
Asuntolassa asuu sekä ala- että yläastetta käyviä opiskelijoita, iältään 7-18-vuotiaita. Lapset kuuluvat Hmong-vähemmistöön; osa heistä on orpoja ja osalla on perhe pitkän matkan päässä vuorilla. Mukana oleville lapsille halutaan antaa yhtäläiset valmiudet tulla thaimaalaisen yhteiskunnan jäseniksi; samalla heitä tuetaan arvostamaan myös omaa etnistä alkuperäänsä.
Monet alueen lapsista kärsivät puutteellisesta ja yksipuolisesta ravinnosta sekä olemattomasta terveydenhuollosta. Alueen nuoret ovat myös alttiita kaikenlaiselle hyväksikäytölle, kun he joutuvat lähtemään kylistään kaupunkiin töitä hakemaan. Heillä ei ole tarpeeksi tietoa ja kokemusta sosiaaliseen elämään sisältyvistä vaaroista, jotta pystyisivät varomaan pahimpia ansoja.
Interpedian tuki tulee Hallelujahin lapsille todella tarpeeseen. Yhteistyö paikallisen hallinnon ja koululaitoksen kanssa on käynnistynyt lupaavasti, ja asuntolan pienellä henkilökunnalla sekä hallinnointia hoitavalla toimikunnalla on selkeä näkemys ja hyvät tulevaisuuden suunnitelmat myös toiminnan edelleen kehittämiseksi.
Project L.I.F.E. -säätiö toimii Itä- ja Koillis-Thaimaassa kahdella alueella (Buriram ja SaKaeo) sekä Bangkokin suurimmassa slummissa. Heidän työnsä tarkoitus on auttaa köyhiä perheitä pääsemään ulos köyhyyden kierteestä.
Järjestön tukemana köyhien perheiden lapset pääsevät kouluun, koska järjestö maksaa koulunkäynnin suorat kustannukset (kuten koulupuvut ja -tarvikkeet). Mukaan ohjelmaan valitaan niiden perheiden lapset, jotka tukea kipeimmin tarvitsevat. Perheen etninen tai uskonnollinen tausta ei vaikuta valintaan.
Järjestö pyrkii tarkoituksella tekemään työtä niissä kylissä, joissa ei toimi muita avustusjärjestöjä. Näillä alueilla on paljon perheitä, joissa isovanhemmat huolehtivat lapsenlapsistaan. Taustalta löytyy usein tarina, jossa isä on hylännyt perheensä ja äidin on ollut pakko lähteä kaupunkiin ansaitsemaan.
Project L.I.F.E.:n tuella monet lapset saavat peruskoulutuksen päätökseen, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää. Ne nuoret, joilla on kykyä ja halua opiskella vielä sen jälkeenkin, voivat ohjelman tuella jatkaa opintojaan aina ammattiin tai yliopistosta valmistumiseen asti.
Perheitä ja yhteisöä rohkaistaan tukemaan lasta hänen opiskelussaan muutenkin kuin taloudellisella panoksella; järjestö haluaa rohkaista elinikäisen oppimisen ilmapiiriä. Heille on myös tärkeää auttaa lapsia ja nuoria ymmärtämään oma arvonsa. Tätä kautta he voivat toimia myös koko yhteiskunnan parhaaksi.
Järjestön toiminnasta voit nähdä ja lukea enemmän sivuilta http://www.projlife.com/
Vaikka Thaimaassa lukutaitoisten osuus väestöstä on kasvanut nopeasti viime vuosina, käytännössä kuitenkin vain osa thaimaalaisista lapsista käy koulua. Kaikissa maaseudun kylissä ei ole kouluja, ja kuten monissa köyhissä maissa, lapsen apua tarvitaan kodin töissä, sisarusten kaitsemisessa ja viljelyksillä. Monet lapset myös lopettavat koulun jo ala-asteella ja lähtevät kaupunkeihin ansaitsemaan rahaa perheelleen.
Turismi merkitsee Thaimaassa rahaa ja työpaikkoja, mutta myös ympäristöongelmia ja muita vaikeita lieveilmiöitä. Esimerkiksi kasvava seksiturismi on lisännyt lapsiprostituutiota ja kasvattaa AIDS-ongelmaa. Viime vuosina maata on vaivannut myös poliittinen epävarmuus.