Nepal

Nepalin lippu   

Ajankohtaista

Lapsen oikeuksien päivä 20.11.

18.11.2011

Joka vuosi 20. marraskuuta vietetään lapsen oikeuksien päivää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Tänä vuonna päivän teemana on lapsen oikeus myönteiseen kasvatukseen: jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa ja väkivallattomassa ympäristössä.

Interpedian toiminta perustuu lapsen oikeuksien sopimukseen. Myös tämän vuoden lapsen oikeuksien päivän teema on esillä kehitysyhteistyössämme. Esimerkiksi Nepalissa Interpedia tukee Loo Niva -järjestön järjestön toteuttamaa hanketta, jonka tavoitteena on luoda lapsiystävällinen, innostava ja turvallinen kouluympäristö maan pääkaupungin Katmandun laakson alueelle.

 

Interpedian Lahjapuoti on laajentunut!

04.11.2011

Nyt löydät Interpedian aineettomien lahjojen Lahjapuodista entistä suuremman valikoiman hyvän mielen tuotteita! Uudesta valikoimastamme löytyy mm. synnytysavustajan koulutus Etiopiassa tai tietotekniikkakurssi lastenkodin tytölle Kolumbiassa.

Interpedian lahjapuodin aineettomat lahjat ovat ekologisia ja eettisiä. Muista ystävääsi tänä jouluna aineettomalla lahjalla, joka antaa hyvää mieltä niin saajalle, antajalle kuin maailman lapsillekin!


Tervetuloa Lahjapuotiin!

 

Reilun kaupan pallo lähti pyörimään Nepaliin

18.03.2011

Interpedian nepalilainen yhteistyöjärjestö Loo Niva valittiin yhdeksi niistä kuudesta järjestöstä, jonka kautta Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma Etvolle lahjoitetut reilun kaupan jalkapallot pääsevät oikeaan käyttöön, eli lasten pelivälineiksi ympäri maailmaa.

Liikunnan Kehitysyhteistyö LiiKe ry jakaa vuosittain Vuoden LiiKe -palkinnon henkilölle, yhteisölle tai idealle, joka on merkittävästi lisännyt liikunnan kehitysyhteistyötä. Vuoden 2010 palkintonsa LiiKe ry myönsi Etvolle, joka puolestaan jakoi palkintopallot Etvo-ohjelmaan osallistuville järjestöille.

Interpedia on ollut mukana Etvo-ohjelmassa vuodesta 2008. Tänä vuonna Etvon kautta maailmalle lähtee neljä suomalaista kolmeen Interpedian kohteeseen Nepalissa ja Thaimaassa. Vapaaehtoiset työskentelevät yhteistyöjärjestöissä noin puolen vuoden ajan heille räätälöidyissä tehtävissä.

"Koemme vapaaehtoisten lähettämisen hyödyttävän kaikkia osapuolia: vastaanottava järjestö saa henkilön työpanoksen, vapaaehtoinen saa elämänkokemusta ja elämyksiä uudessa kulttuurissa työskennellessään, ja Interpedian ja kumppanin välinen ymmärrys syvenee." kommentoi Interpedian kehitysyhteistyöpäällikkö Mika Jokivuori vaikuttimia Etvo-ohjelmaan osallistumiseen.

Kuva: Loo Nivan toiminnanjohtaja Narendra Dangol vastaanottaa reilun kaupan jalkapallon, jonka Interpedian puolesta ojentaa hankekoordinaattori Anu Karvinen. Sateinen sää esti jalkapallon testikäytön palkinnonjakopäivänä.

 


Kehitysyhteistyö


Interpedialla on Nepalissa kolme hanketta ja kaksi kummikohdetta. Molemmat kumppanijärjestömme ovat jo vuosia edistäneet nepalilaisten lasten oikeuksia etenkin koulutukseen.
Lue lisää  

Faktaa

 


Pääkaupunki Kathmandu
Väkiluku 30 miljoonaa
Bruttokansantuote 1,049 (PPP/USD)
Äärimmäinen köyhyys
78 %
Elinajanodote 69 vuotta
Lukutaito 59 %
   
   
Lähde: UNDP (2011)