Minustako kummi?


Kummius on kunniatehtävä.

Kummina sinusta tulee osa lapsen elämäntarinaa, sillä kummiohjelman tuella lapset pääsevät kouluun ja heille avautuu mahdollisuus muutokseen. Sinä kummina saat hyvän mielen, koska tiedät olevasi mukana työssä, jolla on todellinen vaikutus. 

Kummiusmuodot:

  • Yhteisökummius 20€/kk
  • Yksittäinen kummilapsi 25€/kk
  • Kymppikummius 10€/kk

Ryhdy kummiksi tästä!


Lapsen kokoinen muutos. 

Yksi kummi ei muuta koko maailmaa - sen sijaan yhden lapsen tai perheen koko maailma muuttuu, kun äärimmäisen köyhyyden kynnys on ylitetty. Pienikin panos kummityön hyväksi on merkittävä ja jokainen lahjoitus on tärkeä. Pienistä puroista kasvaa suuri virta.


Suomalaista ruohonjuuritason työtä.

Interpedia tekee yhteistyötä suoraan kunkin paikallisen kumppanijärjestön kanssa. Myös kumppanimme toimivat ilman turhia välikäsiä - heillä on suora yhteys kummiohjelmassa mukana oleviin lapsiin.

Kummiusmuodot:


Yhteisökummius

Yhteisökummi tukee koko kummiohjelmaa – yhteisökummin voi mieltää olevan kummina kaikille ohjelman lapsille. Yhteisökummilla ei siis ole yhtä, nimettyä kummilasta.

Yksittäinen kummilapsi

Yksittäisen lapsen kummille on ohjelmassa nimetty kummilapsi, johon voi halutessaan pitää yhteyttä. Velvollisuutta yhteydenpitoon ei ole. Myös yksittäisen lapsen kummit tukevat koko kummiohjelmaa, ja kummilapsi hyötyy tuesta sillä, että on ohjelmassa mukana.

Kymppikummius 

Kymppikummien kummituen kohde vaihtuu vuosittain – kymppikummien panos ohjataan aina sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kymppikummikohteet päätetään vuoden alussa.

Päivi Kummi, Helsinki

 

 

"Interpedia on lähellä ihmistä, luotettava ja tehokas pieni järjestö. Interpedian kautta voin vaikuttaa!" Päivi, Helsinki

 

 

   

  

Kummiksi voit liittyä yhdessä ystäväsi kanssa tai isommassa porukassa, esimerkkinä:

  • Opettajakunnan oma kummilapsi
  • Koululuokan tai oppilaskunnan kummilapsi
  • Jalkapallojoukkueen kummilapsi
  • Työporukan kummilapsi
  • Kummilapsi yhdessä ystävien kanssa

Kummikohteet:

Interpedia tekee kumppanimaissa yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa, sillä he tuntevat oman alueensa lasten tarpeet ja olosuhteet parhaiten. Yhteistyökumppanimme vastaavat kokonaisuudessaan kummiohjelmien käytännön toteuttamisesta. Tärkeintä kumppanuudessa ovat yhteiset tavoitteet ja luotettava työ lasten hyvinvoinnin ja aseman parantamiseksi. Interpedian kummitoiminnan keskeinen teema on lasten pääseminen kouluun.

Kumppaneiden työ hyödyttää ohjelmassa mukana olevien lasten lisäksi myös ympäröiviä yhteisöjä. Esimerkiksi lastenkodin terveydenhoitopalvelut ovat avoinna myös lähikylän asukkaille. Useat kumppanit toteuttavat myös ympäristönsuojeluun liittyviä projekteja tai tärkeitä asioita (kuten HIV/AIDS) käsitteleviä koulutustilaisuuksia.    

Interpedian kumppanimaat ja kohteet


Kymmenen hyvää ja painavaa syytä ryhtyä Interpedia-kummiksi:


 

1. Osanotto pitkäjänteiseen kehitysyhteistyöhön

Kummina sinulla on mahdollisuus tehdä arvokasta ja pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä heikommassa asemassa olevien lasten hyväksi.

2. Kehitysmaiden arki tutuksi 

Kummitoiminta tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua kehitysmaiden arkipäivään kummitoiminnan kautta.

3. Luotettava

Kummijärjestönä Interpedia on Suomen vanhimpia. Meillä on vuosikymmenten kokemus laadukkaasta kehitysyhteistyöstä. Olemme sinulle luotettava kumppani ja turvallinen valinta kummijärjestöksi.

4. Vaivatonta ja huoletonta

Interpedia hoitaa käytännön asiat ja kummikohteiden valvonnan. Kummina sinulla on mahdollisuus, mutta ei velvollisuutta pitää yhteyttä kummilapseesi. Piditpä itse yhteyttä kummilapseesi tai et, saat häneltä terveiset säännöllisesti.

5. Tehokasta toimintaa

Interpedian kautta kummimaksusta vähintään 80 prosenttia menee aina suoraan kummihankkeelle, lasten hyväksi. Hallintokuluihin menevä osuus on pieni.

6. Kummitoimintaa ruohonjuuritasolla 

Interpediassa ketju kummilta lapselle on lyhin mahdollinen. Pienenä kummijärjestönä työntekijämme hallitsevat kummiyhteistyön kokonaisuudessaan. Interpediasta saat nopeasti tiedon siitä, mitä kummilapsesi kummiprojektiin kuuluu.

7. Aidosti suomalainen

Meillä ei ole kansainvälistä kattojärjestöä, vaan teemme suoraan yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Vierailemme itse säännöllisesti kummikohteissamme tarkistamassa, että ne toimivat asianmukaisesti.

8. Peruskoulutus kaikille

Kummina olet mukana kanssamme toteuttamassa yhtä YK:n vuosituhattavoitteista: Peruskoulutus kuuluu kaikille maailman lapsille.

9. Hyvä mieli

Kummina tiedät tekeväsi paljon maailman lasten auttamiseksi.

10. Merkittävä panos

Yhteisvoimin pienetkin teot kasvavat suuriksi - ratkaisevan suuriksi. Interpedia -kummina annat oman merkittävän panoksesi.