Ajatus koko kansan saamisesta perusopetuksen piiriin heräsi Nepalissa ensi kertaa 1950-luvulla. Kouluja perustettiin aktiivisten vanhempien ja kyläläisten voimin, kunnes valtio otti 1970-luvulla kaikkien koulujen keskitetyn hallinnoinnin tehtäväkseen. Opettajat olivat valtion palkkalistoilla ja koululaisten määrä kasvoi nopeaa tahtia. Kehitystä haittasi kuitenkin vaihteleva poliittinen ilmapiiri. Opettajat ja opiskelijat olivat poliittisesti aktiivisia, mutta poliittiset puolueet olivat kiellettyjä. Myös resurssipula hidasti kehitystä, eikä marginalisoituneita etnisiä ryhmiä ja köyhien perheiden lapsia saavutettu valtion koulusysteemillä. Koska valtion perusopetus ei pystynyt vastaamaan tarpeisiin, yksityiskoulut sallittiin uudelleen 80-luvulta lähtien. 1990-luvun alussa palautettiin demokraattinen monipuoluejärjestelmä ja ilmainen kouluopetus kaikille tuli uudeksi tavoitteeksi. Hallituksella on ollut kuitenkin ongelmia tavoitteen saavuttamisessa. Nepalilaiset ovat valmiita panostamaan lastensa koulutukseen ja maksamaan siitä ja siten yksityiskoulut ovat tulleet yhä suosituimmiksi. Koska valtio ei ole asettanut selviä rajoja yksityiskoulujen toiminnalle, ne voivat päättää asioistaan itsenäisesti. Yksityiset koulumaksut ovat usein korkeita ja jotkut koulut tekevät jopa voittoa. Yleensä vain hyvinkoulutettujen vanhempien lapset menevät yksityisiin kouluihin ja kouluissa on enemmän poikia kuin tyttöjä. Valtio omistaa Nepalin kouluista 65 prosenttia, loput ovat yksityisiä. Koululaisista 90 prosenttia käy valtion kouluja, joten niissä opetusryhmät ovat yksityiskouluja suurempia.

Katso kummikohteet CWISH (Children, Women in Social Services & Human Rights) Loo Niva

Lasten koulutuksesta on tullut taistelukenttä sisällissodan alettua 1996. Maolaiset vaativat valtion koulujärjestelmän uusimista ja yksityiskoulujen sulkemista suurien koulumaksujen vuoksi. Hallituksen tavoitteena on ilmainen perusopetus kaikille ja yksityiskoulujen koulumaksujen kontrollointi, koulujen lisensiointi ja pakollinen koulutus opettajille. Tilanne on kuitenkin sekava konfliktin vuoksi, eikä hallitus ole pystynyt toteuttamaan suunnitelmiaan. Konfliktista johtuen Nepalin koulutusjärjestelmä ei toimi tehokkaasti, eivätkä lapset saa mahdollisuutta oppimiseen ja kasvamiseen kouluissa. Satoja kouluja on suljettu vaihtelevista syistä. Molemmat konfliktin osapuolet ovat käyttäneet kouluja joukkojensa koulutusleirien paikkoina ja riistäneet lapsilta paikan, jossa oppia. Koska kapinalliset ovat pakottaneet lapsia liittymään joukkoihinsa, valtion joukot ovat syyttäneet lapsia kapinallisiksi ja evänneet lapsilta pääsyn kouluihin. Joskus kouluja joudutaan sulkemaan, koska koulussa tapahtuvien väkivaltaisten välikohtausten vuoksi lapset ja opettajat eivät enää uskalla tulla kouluun. Koulujen sulkemisen vuoksi jopa puoli miljoonaa lasta jää ilman tarvitsemaansa opetusta.

Nepalin koulutusjärjestelmä on siirtomaa-aikaista perua ja rakenteellisesti se on varsin nykyaikainen. Koulunkäynti alkaa Nepalissa viisivuotiaana. Ala-astetta käydään viisi vuotta, jonka jälkeen on vuorossa kaksiosainen yläaste kolmen vuoden jaksoissa. Ala-asteella opiskellaan muun muassa matematiikkaa, nepalia, englantia, historiaa ja luonnontieteitä. Melkein joka kylässä on oma koulunsa, mutta useissa kylissä joudutaan koulua käymään kahdessa vuorossa, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan. Monissa kouluissa ei ole kirjoja ollenkaan ja luokkakoot ovat liian suuria. Vain joka viidennellä opettajalla on tarvittava koulutus opettamiseen.

Maksuton koulunkäynti on periaatteessa taattu oppilaille 10. luokkaan asti. Käytännössä ilmainen koulunkäynti ei kuitenkaan toteudu, korruptio syö osansa varoista ja käytäntö vaihtelee eri puolilla maata. Tytöille koulutus on ilmaista useimmiten viidenteen luokkaan asti, mutta jos vanhemmat ovat varakkaita ja koulussa on paljon tyttöjä, voivat koulut periä maksua tytöiltä. Viidennen luokan jälkeen maksu kaupungeissa on noin 4000-5000 rupiaa per lukuvuosi (noin 44-55 euroa) ja maaseudulla 2000 rupiaa (noin 22 euroa). Pojille koulunkäynti on maksullista alusta alkaen ja hinnat samat kuin tytöille. Maksu sisältää kouluun kirjautumismaksun lukuvuoden alussa sekä koemaksut. Kymmenennen luokan loppukokeista maksetaan 400-500 rupian (4-5 euroa) per koe. Koulukirjat ovat periaatteessa ilmaiset koko peruskoulun ajan, mutta usein koulumaksua perustellaan nimenomaan kirjojen hankintakustannusten kautta. Sekä tytöille että pojille koulupuvun käyttö on pakollista, ja ne maksetaan itse, samoin kuin muu koulumateriaali kuten kynät ja vihkot. Kouluruokailua ei ole järjestetty, joten lapset tuovat omat eväät mukanaan.

83 prosenttia lapsista aloittaa ensimmäisen luokan, mutta näistä lapsista vain 60 prosenttia selviää viidennelle luokalle asti. Käytännössä siis vain puolet lapsista käy ala-asteen ja yläasteelle siirryttäessä suurin osa lapsista lopettaa koulunkäynnin. Usein jo koulukirjojen ja koulupuvun ostaminen merkitsee vähävaraisimmille perheille suurta taloudellista uhrausta. Varakkaammat perheet ovat valmiita maksamaan paljonkin lastensa opetuksesta, mutta köyhät perheet eivät halua panostaa koulunkäyntiin varsinkin, jos kyse on tyttölapsesta. Monet vanhemmat investoivat mieluummin poikien kuin tyttöjen koulutukseen, sillä tytön panos kotitöissä on tärkeää. Tytöt muuttavat perinteisesti aviomiehensä perheeseen mentyään naimisiin, eivätkä vanhemmat katso toiseen perheeseen siirtyvän tytön koulutuksen olevan kannattavaa.

Nepalissa on viisi yliopistoa, joista suurin on Tribhuvanin yliopisto Katmandussa. Köyhille maaseudulta tuleville opiskelijoille on oma kiintiönsä, mutta käytännössä lähinnä varakkaiden perheiden nuorilla on mahdollisuus yliopistotasoiseen koulutukseen. Opetuksen tehokkuus kärsii yliopistossakin suurista opiskelijamääristä. Lasten asema yhdessä maailman köyhimmistä maista ei ole helppo. Lasten oikeuksien toteutuminen on huonontunut vuosia jatkuneen sisällissodan vuoksi. Suurimpia lasten hyväksikäyttöön liittyviä ongelmia Nepalissa ovat lapsityövoima, lapsikauppa, prostituutioon pakottaminen, lapsiavioliitot, katulapset, syrjintä kastin tai sukupuolen perusteella sekä konfliktin keskelle joutuminen. Lapsia myös siepataan taistelujoukkojen palvelukseen tai lapsikaupan pariin. Samalla tavalla kuin aikuisetkin myös lapset voivat joutua konfliktissa tapetuksi, laittomasti pidätetyksi, kidutetuksi tai he voivat kokea väkivaltaa kotona.

Lasten asema Nepalissa Lapsityövoima

Poliittisen systeemin muutos 1990-luvun alussa ei tuonut muutosta lapsityövoimaongelmaan. Lapset ovat halpaa ja helposti hallittavaa työvoimaa. Huomattava osa lapsista tekee työtä. Arviot vaihtelevat, mutta yleisimpien arvioiden mukaan jopa joka neljäs 6-14-vuotiaista lapsista tekee työtä. Maaseutuyhteisöissä lapsityövoima on merkittävässä osassa. Töihin kuuluu veden hakemista, polttopuiden keruuta, paimentamista, nuoremmista lapsista huolehtimista ja vanhempien työssä auttamista. Köyhyyden vuoksi monet muuttavat kaupunkeihin töihin, missä lapset ovat hyvin haavoittuvaisia eläessään kaukana perheistään. Kaupungeissa yksin asuvat lapset ovat vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi ja päätyä katulapsiksi. Kaupungeissa lapset työskentelevät esimerkiksi matto- ja tekstiiliteollisuudessa, rakennuksilla ja tietöissä, kotitöissä, kaivoksilla ja tehtaissa. Lapsikauppa

Arvioiden mukaan 200 000 naista ja lasta salakuljetetaan vuosittain Nepalista Intiaan työskentelemään prostituutiossa. Näistä jopa 20 prosenttia on alle 16-vuotiaita. Jopa 10-vuotiaita kaupataan töihin protituoiduiksi. Useimmat kaupan uhreiksi joutuvista naisista ja lapsista ovat kotoisin Nepalin vuoristoalueilta. Lapset ja naiset lähtevät mukaan perättömien työ- tai avioliittolupausten vuoksi. Suurin osa tytöistä, jotka joutuvat lapsikaupan uhreiksi, työskentelivät aiemmin matonkudontatehtaissa. Matonkudontatehtaita käytetäänkin nais- ja lapsikaupan väliasemina. Lapsityövoiman käyttö teollisuudessa lisää näin myös lapsikaupan ongelmaa.

Lapsiavioliitot

Lapsiavioliitot ovat vakava ja laajamittainen ongelma Nepalissa. Lapsiavioliitto on kielletty laissa, mutta lainvalvonta on olematonta. Unicefin tilastojen mukaan 40 prosenttia naisista menee naimisiin alle 14-vuotiaina. Noin 60 prosenttia 15-19-vuotiaista tytöistä on jo naimisissa. Alle 10-vuotiaina naimisiin menee seitsemän prosenttia. Myös poikia naitetaan alle 10-vuotiaina ja usein lapset menevätkin naimisiin keskenään. Yleistä on kuitenkin myös nuoren tytön avioliitto vanhemman miehen kanssa. Keskimäärin nepalilainen nainen saa ensimmäisen lapsensa 15-vuotiaana ja keskimääräinen lapsiluku on 5,8.

Lapsiavioliitot ovat ongelma etenkin maaseudulla. Kaupungeissa koulutetumman väestön parissa lapsiavioliittoja esiintyy paljon vähemmän. Valitettavasti tapa on tulossa takaisin kaupungeissakin, sillä vanhemmat haluavat tyttärensä turvalliseen avioliiton satamaan, suojaan raiskauksilta, prostituutiolta ja naiskaupalta. Tytöt naitetaan nuorina, sillä heidät menetetään naimakaupassa toiseen sukuun. Vanhempien mielestä on turha kouluttaa tyttöä, josta tulee toisen suvun "omaisuutta". Varhainen naimakauppa on edullista myös siksi, että nuoremmasta tytöstä ei tarvitse maksaa yhtä paljon myötäjäisiä, mikäli sulhanenkin on nuorempi, eikä kovin korkeassa asemassa yhteiskunnassa.

Katulapset

Nepalissa on tuhansia katulapsia, jotka ovat erityisen alttiina lapsikaupan ja prostituution vaaroille. Useimmat katulapset ovat köyhistä maalaisperheistä tai kaupunkien alempipalkkaisista perheistä. Vain hyvin harvat katulapset ovat keskiluokkaisista perheistä. Konfliktin johdosta erityisen turvatonta elämää viettävät ne yli 8000 lasta, jotka ovat joutuneet maan sisäisiksi pakolaisiksi ja asuvat nyt kaduilla.

Konfliktin vaikutus lapsiin

1990-luvun alussa Nepal siirtyi demokratiaan perustuvaan poliittiseen järjestelmään, mutta epävarmasti toiminut järjestelmä herätti pian tyytymättömyyttä. Pettyneenä demokraattiseen järjestelmään ja köyhien asemaan maaseudulla Communist Party of Nepal eli maolaiset aloittivat kapinan perustuslaillista monarkiaa vastaan vuonna 1996. Maolaisilla on yli 10 000 taistelijaa joukoissaan ja he ovat ottaneet hallintaansa suuren osan Nepalia. Konfliktin aikana on arvioiden mukaan menetetty yli 10 000 henkeä. Tulitauosta sovittiin tammikuussa 2003, mutta rauhanneuvottelut kariutuivat jo elokuussa 2003. Tulitauon loputtua sattumanvaraiset pidätykset, "katoamiset", laittomat teloitukset ja kidutus lisääntyivät entisestään. Tulitauon aikana saavutettu edistys ihmisoikeuksissa menetettiin. Nepalissa on teloitettu summittaisesti jo tuhansia ihmisiä ja maassa on eniten raportoituja "katoamisia" maailmassa. Jatkuvat ihmisoikeusloukkaukset molempien osapuolten taholta vaikuttivat osaltaan myös tulitauon loppumiseen. Jo kahdeksan vuotta jatkunut konflikti on huonontanut lasten jo valmiiksi heikkoa asemaa Nepalissa. Lapset ovat olleet myös sodan välittömiä uhreja: yli 300 lasta on kuollut taistelujen ristitulessa, pommituksissa tai miinaan astumalla. Suurin osa menehtyneistä lapsista on kotoisin Nepalin läntisistä osista, johon konflikti on eniten vaikuttanut. On mahdotonta edes arvioida, kuinka moni lapsi on saanut pysyviä henkisiä ja fyysisiä vammoja joutuessaan näkemään ja kokemaan kidutusta ja kuolemaa. Yli 2000 lasta on jäänyt orvoksi. Monelle nepalilaiselle lapselle jokapäiväinen elämä on täynnä pelkoa ja turvattomuutta.

Taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet

Konflikti on huonontanut lasten mahdollisuutta koulunkäyntiin, riittävään terveydenhuoltoon ja ravinnonsaantiin. Valtion budjetista on suunnattu yhä enemmän rahaa armeijan menoihin, mikä tarkoittaa vähemmän rahaa terveydenhuoltoon ja lasten koulutukseen. Terveys- ja sosiaalipalvelut ovat vaikeasti saatavilla, sillä monin paikoin tarvittavat tilat on tuhottu sodan aikana. Sodan johdosta Nepalissa on puutetta ruoasta ja puhtaasta vedestä ja taudit ovat levinneet helpommin ruumiiden jäädessä maastoon pitkiksi ajoiksi. Ruoan kuljetusta syrjäisimmille alueille rajoitetaan jatkuvasti: valtion joukot pysäyttävät ruokakuljetuksia ja maolaiset estävät ruoan hakemisen jakopaikoista. Levottomuuksien vuoksi kansalaisjärjestöjenkin on vaikeampi saavuttaa alueet, joilla apua tarvittaisiin.