Rikkaat ja köyhät Kolumbialaisen lapsen asema riippuu pitkälti hänen perheensä varallisuudesta ja etnisestä taustasta. Maan pienen eliitin - suurmaanomistajien, poliittisten johtajien, tehtaiden ja suuryritysten omistajien ja huumeparonien - lapset elävät yltäkylläisyydessä, asuvat suurissa huviloissa, käyvät korkeatasoisia yksityisiä kouluja ja harrastavat vapaa-ajallaan. Väestön enemmistö - maanviljelijät, slummien asukkaat, yksinyrittäjät - elää kuitenkin puutteessa. Köyhien perheiden lapset osallistuvat jo varhain kotitöihin, pienempien sisarusten kaitsemiseen ja maanviljelykseen. Maaseudulla lapset elävät aseellisen konfliktin keskellä ja tottuvat jo pienestä lähtien väkivaltaisuuksiin ja raakuuksiin. Köyhiin perheisiin syntyneiden lasten elämä poikkeaa täysin varakkaiden perheiden lasten elämästä - eivätkä heidän elämänsä välttämättä koskaan sivua toisiaan. Suuri perhe ja suku Uuden lapsen syntymä on kolumbialaiselle perheelle aina ilon ja ylpeyden aihe, oli lapsi sitten tyttö tai poika. Lapsia hellitään ja hemmotellaan, heitä puetaan ja ihastellaan. Maaseudulla ja erityisesti alkuperäisväestön keskuudessa äidit kantavat lapsiaan kantoliinassa, ja siten lapsille kehittyy tiivis suhde äitiinsä. Lapset myös tottuvat elämään kodin ympäristössä, pelloilla ja kylillä.

Katso kummikohteet Hogar Infantil San Pablo (HISP) Jardin de la Nina Maria (JNM)

Perheissä saattaa olla jopa kymmenen lasta. Koulutetun väestön keskuudessa ja kaupungeissa lapsiluku on yleensä pienempi, koska ehkäisyvälineistä tiedetään ja niitä on helpompi saada. Köyhissä perheissä lapset ovat myös vanhuuden turva, sillä lapset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan näiden kuolemaan saakka.

Kolumbialainen perhe on perinteistä ydinperhettä huomattavasti laajempi. Samassa taloudessa asuu yleensä kolme sukupolvea, joskus neljäkin. Myös suku on osa perhettä: sukulaiset asuvat usein lähekkäin ja pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa. Suku huolehtii yhdessä jäsenistään, hoitaa lapsia ja sairaita sekä tarvittaessa tukee köyhempiä sukulaisia taloudellisesti. Kolumbialaiset asettavatkin usein perheen ja suvun edun oman etunsa edelle. Perhe on turvallinen yhteisö, joka pitää aina jäsentensä puolta. Kolumbiassa ja koko Latinalaisessa Amerikassa perheellä on keskeinen sija ihmisen elämässä.

Katolisissa perheissä myös kummit ovat lapselle erittäin läheisiä. Kummien velvollisuus on huolehtia kummilapsen hyvinvoinnista. Usein kummit tukevat lasta vielä silloinkin, kun tämä on kasvanut aikuiseksi ja perustanut oman perheen. Kaupungeissa kummit ja sukulaiset tukevat maalta muuttaneita sukulaisiaan rakentamaan uutta elämää. Työpaikat, tiedot ja palvelut saadaankin usein suhteiden kautta.

Machokulttuuri

Tyttöjen ja poikien kasvatus eroaa selvästi toisistaan. Tyttöjen elämä on paljon suojatumpaa. Heidät kasvatetaan äideiksi ja vaimoiksi, he osallistuvat kotitöihin kuten siivoukseen, ruoanlaittoon ja pienempien kaitsemiseen. Pojat voivat vapaammin liikkua myös kodin ulkopuolella. Pojat suojelevat sisariaan ja valvovat, ettei kukaan loukkaa heitä. Naisen tai tytön kunnian loukkaaminen loukkaa koko perhettä.

Kolumbialainen kulttuuri on perinteisesti mieskeskeinen ns. macho-kulttuuri. Mies on perheen kiistaton pää, ja hänen vastuullaan on elannon hankkiminen. Jos isän tulot riittävät koko perheen elättämiseen, äiti jää yleensä kotiin hoitamaan lapsia. Äiti onkin lapsen tärkein linkki ympäröivään maailmaan. Äiti on eräänlainen perusturva, joka on aina läsnä, suojelee ja lohduttaa. Isä puolestaan määrää kodin säännöistä ja rajoista. Miehet viettävät paljon aikaa kodin ulkopuolella ja osallistuvat myös yhteiskunnallisiin tehtäviin. Naisen tehtävät rajoittuvat yleensä kotipiiriin: he päättävät kodin sisäisistä asioista, mutta osallistuvat harvoin yhteiskunnalliseen elämään.

Tämä perinteinen sukupuoleen perustuva asetelma on kuitenkin vähitellen muuttumassa niin Kolumbiassa kuin muuallakin Latinalaisessa Amerikassa. Myös naisten ylläpitämien kotitalouksien osuus on kasvanut merkittävästi.

Terveys ja sairaus

Kolumbialaisten lasten asema on parantunut huomattavasti viime vuosikymmenien aikana. Esimerkiksi alle 5-vuotiaiden kuolleisuus on laskenut enemmän kuin missään muussa Latinalaisen Amerikan maassa. Köyhimpien lasten elämää hallitsevat kuitenkin edelleen puute, raskas työ ja väkivaltaisuudet.

Kaksi ensimmäistä elinvuotta ovat lapsen kannalta kriittisimmät. Kolumbiassa lapsikuolleisuutta on viime vuosikymmeninä onnistuttu merkittävästi vähentämään. Nykyään tuhannesta syntyneestä lapsesta 18 kuolee ennen toista ikävuottaan. Alueelliset erot ovat suuria: rannikkoseuduilla lapsikuolleisuus on moninkertaista sisämaahan verrattuna. Myös äitiyskuolleisuus on korkea.

Maaseudun ja kaupunkien köyhien perheiden yksipuolinen ruokavalio ja riittämätön hygienia aiheuttavat aliravitsemusta ja sairauksia. Arviolta joka neljäs alle 10-vuotias kolumbialainen kärsii ripulisairauksista. Ripulin lisäksi monet muutkin sairaudet johtuvat likaisesta vedestä ja terveyspalvelujen puutteesta - eli ne olisivat helposti estettävissä. Maaseudulla terveyskeskuksia on vähän ja hoitomaksut ovat köyhille perheille liian suuria. Rokotuskampanjoita on kuitenkin tietoisesti tehostettu, ja nykyään jopa 85 % kolumbialaisista lapsista rokotetaan yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan.

Konfliktin jaloissa

Köyhyyden ja sairauksien lisäksi monet kolumbialaiset lapset elävät turvattomassa ympäristössä. Väkivaltaisuudet, sieppaukset ja aseelliset ryöstöt ovat yleisiä. Pahimmin lasten elämään on vaikuttanut kymmeniä vuosia kestänyt aseellinen konflikti.

Yli 2 miljoonaa kolumbialaista on joutunut pakenemaan kotiseuduiltaan konfliktiin liittyvien väkivaltaisuuksien vuoksi. Puolisotilaallisten joukkojen, vastarintaliikkeen ja hallituksen joukkojen toiminta ajaa ihmisiä pakoon etenkin Karibian rannikkoalueilta. Puolet Kolumbian sisällä pakolaisiksi joutuneista ihmisistä on lapsia.

Vuosittain väkivaltaisuuksissa kuolee 4 300 lasta. Lisäksi maaseudulla etenkin peltoja ja teitä on miinoitettu, ja vuosittain noin 50 lasta loukkaa itsensä tai vammautuu pysyvästi maamiinan räjähdyksessä.

Koulutus Kolumbiassa

Suurin osa koulussa

Latinalaisen Amerikan valtiot käyttävät koulutukseen huomattavasti vähemmän varoja kuin esimerkiksi Euroopan valtiot, ja Kolumbiassa panostukset koulutukseen ovat mantereen alhaisimpia. Maassa suunnataan varoja erityisesti korkeakoulutukseen peruskoulutuksen kustannuksella. Esikouluja maassa on vain vähän, ja päivähoitopaikkojen puuttuessa maaseudun lapset ovat vanhempiensa kanssa pelto- tai kotitöissä pienestä pitäen.

Valtio tarjoaa kaikille ilmaisen peruskoulutuksen. Yli 90 % kolumbialaisista lapsista aloittaakin koulunkäynnin. Keskimäärin koulua käydään kolmesta neljään vuotta. Jopa 92 % väestöstä on lukutaitoisia. Yhteiskunnan eriarvoisuus näkyy kuitenkin myös näissä luvuissa: afrikkalais- ja alkuperäisestä väestöstä vain noin 60 % on lukutaitoisia.

Köyhimmät perheet, jotka usein ovat juuri afrikkalaisperäisiä tai tummaihoisia, jäävät kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Alemmissa yhteiskuntaluokissa perheet ovat yleensä suuria, eikä köyhillä vanhemmilla ole varaa kustantaa kaikkien lasten koulutusta. Vaikka koulutus on ilmaista, perheiden on hankittava lapsille koulupuvut ja kirjat. Nekin lapset, joilla on mahdollisuus aloittaa koulunkäynti, joutuvat usein opiskelemaan ilman kirjoja sekä myöhemmin keskeyttämään opinnot ja menemään töihin auttaakseen perhettään toimeentulon hankkimisessa.

Koulutuksen suuret erot

Valtion peruskoulujen taso on yleisesti huono, eikä kouluja ole etenkään maaseudulla riittävästi. Myös opettajista - etenkin pätevistä opettajista - on pulaa. Kaupungeissa oppilasmäärät ovat suuria, ja koulua käydään yleensä kahdessa vuorossa: osa lapsista opiskelee aamupäivisin, osa iltapäivisin. Koulupäivät ovat yleensä lyhyitä ja ryhmät suuria.

Varakkaammat perheet laittavat lapsensa yleensä yksityisiin kouluihin. Lukukausimaksut ja muut kustannukset ovat suuria, mutta opetuksen laatu hyvä. Opiskelu yksityiskoulussa on turvattua ja kurinalaista. Koulubussit hakevat lapset aamuisin kotoaan yksityiskoulun muurien sisään ja palauttavat lapset takaisin kotiin koulupäivien jälkeen. Kolumbiassa on myös katolisen kirkon ylläpitämiä sisäoppilaitoksia, joihin keski- ja yläluokkaiset perheet lähettävät lapsiaan. Sisäoppilaitoksissa lapset saavat peruskoulutuksen lisäksi katolisten oppien mukaisen moraalikasvatuksen.

Kolumbiassa yliopisto-opetus on lisääntynyt nopeasti viime vuosikymmeninä. Jokaisesta suuresta kaupungista löytyy ainakin yksi korkeakoulu tai yliopisto. Ne ovat pääosin kaikki yksityisiä ja lukukausimaksut ovat niin suuria, että opetus on köyhien perheiden saavuttamattomissa. Harvat köyhien perheiden lapset edes yltävät tälle asteelle, koska keskeyttämiset ovat yleisiä jo alemmilla asteilla.

Suuria haasteita

Koulutus takaa Kolumbiassa, kuten kaikkialla muuallakin maailmassa, lapsille paremmat työllistymismahdollisuudet, parantaa heidän elämänlaatuaan ja tekee heidän työpanoksestaan tuottavamman. Koulutus lisää tasa-arvoa antamalla ihmisille mahdollisuuden nousta yhteiskunnallisessa arvoasteikossa etnistä taustasta ja varallisuudesta riippumatta.

Vaikka koulutuksen kehittämisen on Kolumbiassa panostettu aiempaa enemmän, järjestelmä ei takaa kaikille yhtäläisiä mahdollisuuksia. Etenkin maaseudun ja köyhien perheiden lapset jäävät usein kokonaan koulujärjestelmän ulkopuolelle. Kolumbialle onkin suuri haaste taata kaikille lapsille oikeus ja mahdollisuus koulunkäyntiin.

3 miljoonaa lapsityöläistä

Kehittyvissä maissa monet kouluikäiset joutuvat osallistumaan perheen elannon hankkimiseen. Etenkin maaseudulla ja kaupunkien slummialueilla perheet ovat suuria eivätkä vanhempien tulot yksin riitä perheen tarpeisiin. Kolumbiassa yli 3 miljoonaa lasta tekee osa- tai kokopäiväisesti töitä. Kaupungeissa lapsia työllistää talouden epävirallinen sektori, etenkin kaupustelu ja erilaisten palvelujen tarjoaminen. Maaseudulla lapset ovat pienestä pitäen apuna maatöissä ja kodin askareissa.

Lapset tekevät kaikkia samoja töitä kuin aikuisetkin. Työtehtävät riippuvat paljolti sukupuolesta. Tytöt auttavat yleensä kotona tai käyvät muissa perheissä kotiapulaisina. Myös kaivoksissa sekä banaani- ja kukkaplantaaseilla käytetään hyväksi lapsityövoimaa. Kolumbiassa lapset työskentelevät hiili- ja smaragdikaivoksilla, tiilitehtailla, rakennustyömailla, kahvin ja puuvillan korjuussa, kukkaviljelmillä ja monissa kotitöissä. Monesti lasten työtehtävät vaarantavat heidän terveyttään. Kukkaviljelmien myrkyt, hiilikaivosten pöly ja rakennustyömaan raskaat työt aiheuttavat joskus pysyviäkin vammoja.

Lapsityövoiman hyväksikäyttö on yleinen köyhien maiden ongelma. Lapsia pidetään ahkerina, kuuliaisina ja halpoina työntekijöinä: he eivät uskalla nousta työnantajaansa vastaan ja heille maksetaan yleensä vain puolet aikuisen palkasta. Lapsilla teetetään usein myös pidempää työpäivää kuin aikuisilla.

Työtä tekevillä lapsilla ei yleensä ole aikaa käydä koulua. Osapäiväinenkin työnteko rasittaa lasta usein niin paljon, ettei energiaa koulunkäyntiin jää. Monissa köyhissä perheissä lasten työpanos ja vähäisetkin ansiot ovat tärkeitä perheen toimeentulon kannalta.

Lapset sodassa

Kolumbian maaseudulla lapsille ja nuorille työtä tarjoaa myös sodankäynti. Nuoria palkataan Kolumbian armeijaan, puolisotilaallisiin joukkoihin ja toisinaan pakolla vastarintaliikkeen riveihin. Kolumbiassa on 6 000 - 7 000 alaikäistä lasta taistelemassa puolisotilaallisissa tai vastarintaliikkeen joukoissa, ja noin 3 000 asepalveluksessa.

Teini-ikäisiä pidetään ihanteellisina sotilaina, koska he oppivat nopeasti ja ovat vähään tyytyväisiä ja seikkailunhaluisia. Monilla maaseutualueilla lapset ovat kasvaneet koko ikänsä aseellisen konfliktin ympäröimänä. Lapset samastuvatkin sodan kulttuuriin usein vaarallisella tavalla: väkivaltaa ja raakuuksia totutaan ensin näkemään, sitten nuoret pojat oppivat itse ansaitsemaan rahaa palkkamurhilla.