Suurperhe Intialaisen lapsen tulevaisuus riippuu pitkälti hänen sukupuolestaan sekä hänen vanhempiensa kastista ja uskonnosta. Varakkaaseen ylimpään kastiin syntyvät lapset elävät yltäkylläisyydessä, käyvät korkeatasoisia yksityisiä kouluja ja matkustelevat, kun taas suurin osa lapsista syntyy köyhiin, alempikastisiin perheisiin ja joutuu elämään koko elämänsä puutteessa. Kasti ei kuitenkaan aina automaattisesti korreloi perheen tulotason kanssa. Intialainen perhe on perinteistä ydinperhettä huomattavasti laajempi. Samassa taloudessa asuu yleensä kolme sukupolvea, joskus neljäkin. Sukulaissuhtet ovat tiiviit ja esimerkiksi serkkuja sanotaan siskoiksi ja veljiksi. Myös muut sukulaiset ovat osa perhettä: sukulaiset asuvat usein lähekkäin ja pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa. Hindut valitsevat usein lapselleen nimen horoskoopin ja kalenterin onnennumeroiden mukaan. Kaikki intialaiset nimet tarkoittavat jotakin. Nimenantojuhlassa pappi kuiskaa nimen lapsen korvaan ja kirjoittaa sen riisinjyvien peittämälle lautaselle.

Katso kummikohteet Families for Children (FFC) DCCW (Delhi Council for Child Welfare) Sabera Foundation

Lapsen elämään kuuluu paljon juhlia. Lapsen ollessa kuuden kuukauden ikäinen järjestetään juhla kiinteän ruoan syömisen kunniaksi. Yhtä lailla juhlitaan, kun lapsi ottaa ensimmäiset askeleensa ja kun hänen hiuksensa leikataan ensimmäistä kertaa. Leikatut hiukset uhrataan jumalille polttamalla ne. Ylimmän kastin poikien aikuistumista juhlitaan pyhän langan -juhlassa. Kaikissa hindujen juhlissa papeilla ja jumalille annettavilla uhrilahjoilla, esim. kukilla ja hedelmillä, on merkittävä osa. Nykyään suuri osa juhlista vietetään kuitenkin usein kodin piirissä, jolloin pappien merkitys osana juhlia on vähentynyt.

Väheksytyt tytöt

Intiassa poikalapsia arvostetaan huomattavasti enemmän kuin tyttöjä. Tyttöjä pidetään taloudellisena taakkana, koska yhden hinduperinteen mukaan tytön vanhempien on maksettava häissä suuret myötäjäiset ja häiden jälkeen tyttö muuttaa pojan perheen luokse ja hänen työpanoksensa kotona menetetään. Monissa osissa Intiaa lapsen syntymää juhlitaan vain, jos kyseessä on poikavauva. Esimerkiksi Rajasthanissa pojan syntymää juhlitaan kulkuein ja lauluin ja kätilölle annetaan lahjaksi sari. Tytön saanut äiti joutuu
puolestaan vetäytymään verhojen taakse itkemään. Monissa rikkaissa perheissä lapsen sukupuoli pyritään selvittämään ennen synnytystä ja tyttösikiöt abortoidaan. Köyhemmissä perheissä saatetaan edelleen tyttölapsi tappaa heti syntymän jälkeen. Tämä sukupuolinen syrjintä näkyy jo tilastoissa: Intiassa on nykyään 40 miljoonan naisen vaje.

Tyttöjen ja poikien kasvatus eroaa selvästi toisistaan. Tytöt kasvatetaan äideiksi ja vaimoiksi. Heidän on oltava sieviä, ahkeria, joustavia ja hyviä taloudenpitäjiä. Tytöt osallistuvat pienestä pitäen kotitöihin kuten
siivoukseen, ruoanlaittoon ja pienempien kaitsemiseen. Tyttöjen paikka on kotona eivätkä he siten tuo rahaa perheelle. Siksi tytöille annetaan usein vähemmän ruokaa kuin perheen pojille.

Vaikka köyhissä perheissä myös poikien työpanosta tarvitaan esimerkiksi puunkannossa ja vedenhaussa, pojat voivat liikkua vapaammin kodin ulkopuolella. Miehet voivat naisia helpommin osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan.

Hinduyhteiskunnassa päätösvalta naisen asioista on perinteisesti miehen - isän tai aviopuolison - vallassa. Sen vuoksi esimerkiksi naispuolisen lesken elämä on erittäin rajoitettua. Intialaisessa perheessä mies on perheen kiistaton pää, ja hänen vastuullaan on elannon hankkiminen. Perheen äidin tehtävänä on huolehtia kodista, ruoanlaitosta ja lapsista. Äiti onkin lapsen lähin perheenjäsen ja tärkein linkki ympäröivään maailmaan. Äiti on eräänlainen perusturva, joka on aina läsnä, suojelee ja lohduttaa. Isä puolestaan määrää kodin säännöistä ja rajoista.

Järjestetyt avioliitot

Intiassa suurin osa avioliitoista on järjestettyjä, eli perhe ja suku etsivät naimaikäiselle tyttärelle tai pojalle sopivan puolison. Tytöt naitetaan varsin nuorina: lähes puolet intialaisista tytöistä on naimisissa
alle 20-vuotiaana. Usein aviopuolisot eivät tunne toisiaan entuudestaan, joskin nykyään suurin osa pareista tapaa ja saattaa myös käydä treffeillä ennen häitä. Järjestetyt avioliitot ovat yleinen käytäntö maaseudulla, suurimmissa kaupungeissa solmitaan myös rakkausavioliittoja. Rakkausavioliittoa pidetään kuitenkin turvattomampana vaihtoehtona, koska sillä ei ole suvun tukea. Avioliittoa koskevia sääntöjä on paljon: se voidaan solmia vain saman kastin sisällä ja tytölle tulee löytää mies oman suvun ulkopuolelta ja mielellään ylemmästä suvusta. Sopivan puolison löytäminen on vanhemmille usein ongelmallinen tehtävä, jossa apuna voidaan käyttää mm. sanomalehti-ilmoituksia ja astrologiaa.

Hindulaiset häät kestävät monta päivää ja niitä juhlitaan yleensä morsiamen kotona. Morsian pukeutuu sariin ja hänen kätensä ja jalkansa koristellaan hennaväreillä. Perinteisesti sulhanen ratsasti norsulla hakemaan morsiantaan, nykyään useammin hevosella ja moni saattaa tulla autollakin noutamaan morsiantaan. Häiden jälkeen nainen muuttaa asumaan miehensä vanhempien kotiin. Yhden perinteen mukaan morsiamen perhe antaa sulhasen suvulle lahjoja turvatakseen tytön aseman uudessa perheessä. Aiemmin lahjaksi annettiin vaatteita, koruja ja rahaa, nykyään myötäjäislahjoina edellytetään usein autoja, kodinkoneita tai elektroniikkaa. Niiden hankkiminen on köyhille perheille vaikeaa ja johtaa usein velkakierteeseen.

Terveys ja sairaus

Intiassa syntyy vuosittain yli 25 miljoonaa lasta. Suurin osa heistä syntyy köyhiin oloihin. Kaikkiaan 9 % intialaisista lapsista kuolee alle viiden vuoden ikäisenä.

Maaseudun ja kaupunkien köyhien perheiden yksipuolinen ruokavalio ja riittämätön hygienia aiheuttavat aliravitsemusta ja sairauksia. Puolet alle 5-vuotiaista intialaisista lapsista on alipainoisia. Slummilapsista arviolta vain viidesosa saa tasapainoista ja riittävää ravintoa. Huono yleiskunto lisää sairastumisen riskejä. Monet lastensairaudet olisivat helposti estettävissä - usein ne johtuvat likaisesta vedestä ja terveyspalvelujen puutteesta. Maaseudulla terveyskeskuksia on vähän ja hoitomaksut ovat köyhille perheille usein liian suuria. Rokotuskampanjoita on kuitenkin tietoisesti tehostettu, ja nykyään jopa 80 % intialaisista lapsista rokotetaan yleisimpiä tarttuvia tauteja vastaan.

Koulutus Intiassa

Suuri lukutaidottomuus

Intiassa peruskoulu on kaikille ilmainen. Viime vuosina maahan on rakennettu valtavasti uusia kouluja, mutta yhä edelleen neljäsosa intialaisista lapsista ei edes aloita koulunkäyntiä. Heistä suurin osa on
tyttöjä. Perheet eivät pidä tyttöjen koulutusta tärkeänä, sillä tytöt menevät yleensä nuorina naimisiin ja muuttavat miehensä kotiin. Lisäksi tyttöjen työpanosta tarvitaan kotitöissä ja viljelyksillä. Usein kouluun
lähetetäänkin vain perheen pojat. Tämä näkyy selvästi Intian tilastoissa: miehistä 32 % on lukutaidottomia, mutta naisista jopa 55 %. Tämä tarkoittaa, että vain joka toinen intialainen nainen osaa lukea! Kastittomien keskuudessa ja maaseudulla lukutaidottomuus on vieläkin yleisempää. Vaikka lukutaidottomien osuus Intian väestöstä on vähentynyt, lukutaidottomien määrä kasvaa jatkuvasti nopean väestönkasvun takia.

Vähäiset resurssit

Koulua käyvistä intialaislapsista suurin osa käy valtion koulua. Vain pienellä eliitillä on varaa maksaa yksityiskoulujen tai sisäoppilaitosten lukukausimaksuja. Yksityisissä kouluissa opetus on tasokkaampaa, koska opettajat ovat koulutetetumpia ja ryhmäkoot pienempiä kuin valtion kouluissa.

Intiassa valtion ylläpitämät koulut ovat yleensä vaatimattomia. Luokkahuoneet ovat pieniä ja pulpetteja vähän. Etenkin maaseudulla opetustarvikkeista on pulaa. Kaikissa kylissä ei ole edes koulurakennusta,
vaan opetus tapahtuu pihalla telttakatoksen alla. Kirjainmerkkejä opetellaan esimerkiksi hiekkaan tai savitauluun piirtämällä. Kuri on tiukka ja opettaja saattaa rangaista oppilaita myös ruumiillisesti. Suurten
oppilasmäärien vuoksi opetusta annetaan usein kahdessa vuorossa: toiset käyvät koulua aamupäivisin ja toiset iltapäivisin.

Monien kehitysmaiden tavoin myös Intiassa koulujärjestelmän yhtenä ongelmana on koulutettujen opettajien puute. Opettajien palkat ovat pienet ja he joutuvat usein tekemään myös toista työtä turvatakseen perheensä toimeentulon. Opettajien poissaolot ovat tavallisia. Toisaalta myös oppilaat ovat paljon poissa: esimerkiksi sadonkorjuun aikaan lapsia tarvitaan kotona.

Intiassa koulunkäynnin keskeyttäminen on tavallista. Peruskoulun aloittaneista vain vähän yli puolet käy viidennen luokan loppuun. Tytöistä vain 40 % jatkaa yläasteelle. Osaltaan tähän saattaa vaikuttaa se, että joissakin yhteisöissä noudatetaan intialaista perinnettä, jonka mukaan tiettyy ikään tultuaan tyttöjen ei sovi käydä yksin ulkona.Yleensä koulun keskeyttämisen syynä on kuitenkin köyhyys. Monissa maaseudun perheissä lapsen työpanos on tärkeä perheen toimeentulon kannalta. Toisaalta päätökseen voivat vaikuttaa opetuksen huono laatu, pitkät matkat tai ruumiillinen kuritus.

Lapset töissä

Monet intialaiset lapset joutuvat osallistumaan perheen elannon hankkimiseen. Vaikka lapsityövoiman hyväksikäyttöä vastaan on säädetty Intiassa useita lakeja, niiden noudattamista ei pystytä tarpeeksi
tehokkaasti valvomaan. Intiassa arviodaan olevan maailman eniten lapsityöläisiä. Jopa 14 % alle 15-vuotiaista intialaisista on töissä. Lapset tekevät kaikkia samoja töitä kuin aikuisetkin: heitä on
kotiapulaisina, katukauppiaina, kantajina, tehdastyöläisinä ja prostituoituina. Ylivoimaisesti suurin osa työskentelee maaseudulla suurmaanomistajien pelloilla oman perheensä apuna.

Työnantajat käyttävät lapsia mielellään, koska lapset on helppo pakottaa tekemään pitkiä työpäiviä huonoissa olosuhteissa. Yleensä lapsille maksetaan vain kolmasosa aikuisten palkoista. Lapset eivät osaa pitää puoliaan, ja heitä käytetäänkin usein häikäilemättömästi hyväksi. Lapset joutuvat tekemään usein yli 12 tunnin työpäivää ja osa lapsista elää käytännössä velkavankeudessa.