Camilon perheeseen kuuluu äiti, isosisko, isoäiti, eno sekä 14-vuotias serkku. Isä hylkäsi perheensä Camilon ollessa vastasyntynyt. Camilon perhe asuu yksinkertaisesti sisustetussa vuokrahuoneessa, jonka maalattia on usein hyvin kylmä.

Perhe elää toimeentulon alarajoilla. Kotiapulaisena työskentelevä äiti ansaitsee kuukaudessa vain viidenneksen virallisesta vähimmäispalkasta, ja enon ja serkun tulot riippuvat epäsäännöllisistä työurakoista. Camilon isoäiti ja sisko osallistuvat perheen elatukseen myymällä koruompeleita kaupungin keskustassa.

Camilo on ollut hoidossa HISP:in päiväkodissa yli kaksi vuotta. Vanhemmat maksavat lasten hoidosta mahdollisuuksiensa mukaan. Camilon äidin ei tarvitse suorittaa minkäänlaista hoitomaksua. HISP:in tarjoaman avun turvin hän voi hyvällä omallatunnolla olla kokopäivätyössä. Camilo saa päiväkodista paljon sellaisia virikkeitä ja huolenpitoa, joita ilman hän kotona jäisi. Leikittyään päiväkodissa Camilo voi illalla nukahtaa rauhallisesti perheensä kanssa.

Claudia on 15-vuotias ja asunut lastenkodissa jo yli 10 vuotta. Hän saapui lastenkotiin sen jälkeen, kun hänet oli löydetty hylättynä romahtamaisillaan olevasta talosta, Bogotan ulkopuolelta. Tullessaan Claudia oli aliravittu ja syrjäänvetäytyvä. Vaikka Claudia on ikäisekseen pieni, hän on terve ja iloinen tyttö, joka suhtautuu muihin ihmisiin rauhallisesti hymyillen ja iloinen pilkahdus silmäkulmassaan. Claudian ollessa oli 8-vuotias, hänen äitinsä kävi lastenkodissa. Käynnin aikana ilmeni, että äiti vietti hyvin epäsäännöllistä elämää, eikä olisi pystynyt huolehtimaan tyttärestään. Claudia jäi lastenkotiin sen työntekijöiden ja lasten muodostamaan suureen perheeseen. Claudia on aina viihtynyt koulussa, ja on myös menestynyt hyvin. Muiden lasten tapaan hän käy valtion koulua, joka sijaitsee samalla alueella kuin lastenkoti.

Claudialle oleskelu JNM:n lastenkodissa on merkinnyt sitä, että ensimmäisten elinvuosien epäonni on kääntynyt ja Claudialla on mahdollisuus hyvään ja rikkaaseen elämään.

Tibebe on 9-vuotias tyttö. Hän asuu vanhempiensa ja neljän sisaruksensa kanssa slummialueella GSC:n koulukeskuksen läheisyydessä. Tibeben isä palveli sosialistisen hallintokauden aikana sotilaana, mutta on nyt työtön, eikä saa edes sotilaseläkettä. Tibeben äidilläkään ei ole vakituista työtä, mutta hän tekee joskus kotiaskareita varakkaammissa perheissä. Äidin tulot eivät riitä koko perheen elättämiseen ja lasten odotetaan osallistuvan perheen toimeentulon turvaamiseen.

Tällä hetkellä Tibebe on neljännellä luokalla ja hänen lempiaineensa on matematiikka. Tibebe oppii kouluvuosiensa aikana paljon sellaista, mistä on hyötyä hänen elämänsä aikana.

Jaspreet on seitsemänvuotias fyysisesti kehitysvammainen poika. Synnynnäisen vammansa takia Jaspreet ei ole oppinut kävelemään tavalliseen tapaan. Isän riksakuljettajana tekemät ansiot riittivät hädin tuskin perheen elättämiseen, joten Jaspreetin hoitoon ei ollut mitään mahdollisuuksia. Ilman DCCW:tä Jaspreet ei olisi koskaan päässyt korjausleikkaukseen, jonka ansiosta hän voi nyt kävellä ilman kainalosauvoja.

Kummilta saamansa tuen avulla Jaspreet saa edelleenkin fysioterapeuttista hoitoa. Ulkopuolisen avun ansiosta hän saa myös mahdollisuuden koulunkäyntiin. Viime vuonna Jaspreet aloitti ensimmäisen luokan ja hän on jo nyt edistynyt sekä lukemisessa että kirjoittamisessa.

Erityisen hienoa on, että Jaspreet voi asua kotona osallistuessaan DCCW:n ohjelmaan. Kummin tuen ansiosta Jaspreet voi koulupäivän loputtua ja kuntoutuksen jälkeen viettää aikaa sisarustensa, vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa.

Jorna on nyt viisivuotias. Kun hän oli kolme, hänen äitinsä hylkäsi perheensä jättäen Jornan isän yksin lasten kanssa. Isä ei kokenut pystyvänsä huolehtimaan Jornasta, koska ei ollut sukulaisia, joiden hoitoon Jornan olisi voinut jättää, joten hänet vietiin FFC:n lastenkotiin.

Lastenkodissa Jorna oli ensin varautunut ja haluton osallistumaan henkilökunnan järjestämään toimintaan. Surullisena hän vetäytyi yksin johonkin nurkkaan. Henkilökunnan kärsivällisen ja lempeän suhtautumisen ansioista Jorna on kuitenkin vähitellen avautunut. Nyt hän syö hyvällä ruokahalulla, kuuntelee luettavia satuja suurisilmäisenä ja leikkii muiden lasten kanssa.

Jorna saa lastenkodissa huolenpitoa, jota isä ei pystynyt hänelle antamaan. Vaikka hylätyksi tuleminen aiheutti Jornalle parantumattoman haavan sydämeen, FFC:n tuen ansiosta hän saa paitsi rakkautta ja huolenpitoa myös mahdollisuudenkäydä lastenkodin koulua.

He Zhe Mei syntyi 9 vuotta sitten pienessä kylässä Yunnanin vuoristossa. He Zhe Mei ollessa 3-vuotias hänen äitinsä kuoli. Jonkin aikaa äidin kuoleman jälkeen isä menetti onnettomuudessa työkykynsä. Koska isä ei enää kyennyt huolehtimaan lapsistaan, He Zhe Mein täti otti hänet ja hänen veljensä hoitoonsa. Tädin varat eivät kuitenkaan riittäneet kunnolla edes He Zhe Mein perustarpeiden täyttämiseen. He Zhe Mei on yksi niistä lapsista, jotka valittiin Toivon Satenkaaren ensimmäiseen perhekotiin, joka avattiin vuonna 1999. Saapuessaan perhekotiin He Zhe Mei oli suunnattoman ujo. Hänen kanssaan oli melkein mahdotonta kommunikoida, koska hän hallitsi ainoastaan kotikylässään puhuttavaa kiinaa. Ajan myötä He Zhe Mei on kehittynyt avoimeksi ja hän on oppinut puhumaan mandariinikiinaa. Hän edistyy alkuvaikeuksien jälkeen nopeasti sekä lu kemisessa ja kirjottamisessa että laskennossa ja luonnontieteissä.

Perhekotiin tulo on mahdollistanut sen, että He Zhe Mei on voinut jättää varhaislapsuuden surulliset kokemukset taakseen, ja valmistautua itsenäistä elämää varten.