teksti: Terhi Collin

ADOPTIOLAPSI SYNTYY HAKUMATKALLA

Hakumatka on aina yllätyksellinen, joten matkaan on syytä lähteä avoimin mielin kevyellä repulla. Siihenkin on varauduttava, että hakumatka voi olla hankala. Suurin odotuksin lastenkodin ovella seisova voi kokea valtavan pettymyksen huomatessaan oman lapsensa kaikkein rumimmaksi. Lapsi ei todellisuudessa vastaakaan sitä kuvassa hymyillyttä enkeliä. Pettymyksen tunteet ovat sallittuja. Niistä ei pidä tuntea syyllisyyttä.

Ravisuttelevaa voi myös olla huomata, että lapsi ei ehkä pidäkään uusista vanhemmistaan. Silloin lohduttaa muistaa, että rakkaus syttyy harvoin ensisilmayksellä – adoptiossa tuskin koskaan. Kiintymyssuhteen muodostuminen on pitkä matka sekä biologisessa että adoptiovanhemmuudessa. Se on myös alati muuttuva matka.

Hakumatka on pieni osa elämää, mutta sillä voi olla suuria seurauksia. Jos matka on kovin hakala, voi se vaikuttaa myöhemmin adoptiolapsen ja -vanhempien väliseen suhteeseen.

– Koskettaminen on alusta lähtien äärimmäisen tärkeää. Koskettelu vaikuttaa jopa älyn kehittymiseen, painottaa lastenpsykiatri ja adoptioäiti Sirkka-Liisa Torniainen.

– Kansainvälisessä adoptiossa odotusaika vastaa biologista raskautta. Tunteet ja lapsen tulemiseen valmistautuminen ovat odottavilla äideillä hyvin samankaltaisia, olipa lapsi sitten mahassa tai toisella puolen maapalloa olevassa lastenkodissa. Adoptioäidille matka kohdemaahan on synnytys, Torniainen toteaa.

Kevyellä repulla, kamera kaulassa

– Hakumatkalla on oltava valmis nopeisiin siirtoihin, joita todennäköisesti tulee vastaa enemmän tai vähemmän. Hakumatka on seikkailu, jota ei kannata liikaa miettiä ja suunnitella. Matkaan lähtijältä vaaditaan joustavaa asennetta, Sirkka-Liisa Torniainen korostaa.

Torniainen neuvoo, että hakumatkaan voi valmistautua lukemalla etukäteen lapsenhoidosta ja sopeutumisesta. Kirjoista löydetyt vinkit voivat osoittautua varsin hyödyllisiksi totuteltaessa elämään pienen ihmisen kanssa. Kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua lukemalla, joten muiden perheiden tuki on tärkeää koko adoptioprosessin ja -vanhemmuuden ajan.

– Matkaan kannattaa todellakin lähteä mahdollisimman vähin matkatavaroin. Vain tärkeimmät tavarat on syytä pakata mukaan. Matkamuistot sitä vastoin ovat todella tärkeitä. Kuvia ei ole koskaan liikaa. Napsikaa niitä joka välissä ja joka kulmasta. Älkääkä unohtako pitää päiväkirja. Pienet yksityiskohdat, jotka helposti unohtuvat, voivat myöhemmin olla tärkeitä ja arvokkaita muistoja sekä vanhemmille että lapselle, neuvoo lähtijöit itsekin hakumatkan kokenut Sirkka-Liisa.

Hakumatka ei ole turisti- eikä ostosmatka, vaan lapsi määrää tahdin. Hakumatkalla ei voi kiinnittyä tottunnaisiin ajattelutapoihin, sillä hakumatkalla mikään ei ole tavallista tai epätavallista. Matkan sujumista voi helpottaa pitämällä kiinni lapselle tutuista rutiineista, joista kannattaa lastenkodissa kysellä mahdollisimman tarkkaan.

Leikkien oppii luottamaan

Leikki on lapselle tärkeää ja jo hakumatkalla leikin lomassa on mahdollista huomaamatta tutustua puolin ja toisin. Torniainen neuvoo lapsen kanssa leikkiessä käyttämään leluja, joihin lapsi on jo tottunut. Hän toteaa lasten rakastavan pallo- ja huivileikkejä. Erilaisten vuorovaikutusleikkien avulla on mahdollista kehittää lapsen ja vanhemman toimivaa vuorovaikutusta, edistää kiintymyssuhdetta ja vahvistaa lapsen tervettä itsetuntoa sekä sitoutumista ja luottamusta sosiaalisissa suhteissa.

Yksinkertaisimmillaan vuorovaikutusleikki on lapsen tuudittamista kehtolaulua hyräillen katsoen samalla lasta silmiin. Myös käsitornin rakentaminen, kämmenien laittaminen vuorotellen päällekkäin, ja kurkistusleikit ovat pienistä lapsista usein hillittömän hauskoja. Piip ja tööt -äänien päästäminen lapsen koskettaessa äidin tai isän nenää saa myös useimmat lapset nauramaan ja rentoutumaan.

– Lapsen koskettaminen ja hierominen on erittäin tärkeää. Koskettaminen tekee lapsen olon turvalliseksi. Lapsi oppii, että toiselta voi saada hoivaa ja apua. Oksitosiinin, hoivaan ja kiintymykseen vaikuttavan hormonin, määrä elimistössä kasvaa kosketuksesta. Kosketus ja hieronta vastaavat imetystä. Hieronta ei saa olla kutittavaa, vaan mieluummin rauhallisia, pitkiä vetoja, lastenpsykiatri selittää.

Sirkka-Liisa Torniainen korostaa ihokontaktin tärkeyttä. Hän neuvoo kylpemään yhdessä. Sitä vastoin esimerkiksi lasta rokotettaessa ei kannata olla läsnä paitsi lohduttajana.

– Rokotustilanteessa tai muussa vastaavassa vanhemman ei pidä olla kiinnipitäjän roolissa. Lapsi saattaa myös inhota erilaisia vöitä kuten turvavöitä sekä valjaita ja rattaita.

Sylissä paljon kantakaa, suukko usein antakaa

Adoptoitavan lapsen ikä vaikuttaa osaltaan lapsen kiintymiseen. Alla puolivuotiaan lapsen adoptoiminen ja hakumatka ovat erilaisia kuin jo leikki-ikään ehtineen lapsen. Pienillä 4–6 kuukauden ikäisillä vauvoilla on luontainen altius kiintymiseen, kun jo 6–8 kuukauden ikäisille kiintyminen voi olla jo huomattavasti hankalampaa. Noin vuoden ikäisille lapsille voi kuitenkin tulla myös yltiöpäistä takertuvaa käytöstä kiintymissuhteen vahvistamiseksi. Puolitoistavuotiaat ja sitä vanhemmat lapset ymmärtävät jo olevansa erillisiä yksilöitä ja he saattavat olla tottuneita siihen, että kukaan ei lohduta ja auta silloin, kun sattuu. Tällöin adoptiovanhemman haasteena on voittaa lapsen luottamus kokonaan.

– Usein adoptiolapsi kiinnittyy ensin yhteen aikuiseen, äitiin tai isään, lastenpsykiatri Sirkka-Liisa Torniainen toteaa.

Lapsen kiintymistä voi yrittää helpottaa tutustuttamalla lapsi esimerkiksi vanhemman tuoksuun.

– Jos itse käyttää voiteita tai tuoksuja, niitä voi laittaa myös lapselle tutusmiseksi samaan tuoksuun. Tuoksuun voi totuttaa myös niin, että adoptiovanhempi lähettää lapselle jo etukäteen ennen hakumatkaa tyynyn tai tyynyliinansa, johon on jäänyt vanhemman tuoksu, Torniainen vinkkaa.

Hän myös muistuttaa, että kiintymisen kannalta on olennaista hoitaa adoptiolasta yhden vuoden alle lapsen ikätason.

– Leikki-ikäistäkin adoptiolasta on syytä pitää paljon sylissä ja kantaa rintakehän päällä niin kuin pientä vauvaa. Muovisia ja kovia kantolaitteita kuin myös rattaita kannattaa ainakin aluksi pyrkiä välttämään. Kantaminen oman vatsan päällä on paljon parempi vaihtoehto.

Vanhemmuus ei ole suorittamista

Hakumatkalla otetaan yhdessä ensi askeleet kiintymisen tiellä, joka lapsesta, vanhemmista ja olosuhteista riippuen voi pitkä ja kuoppainen, mäkinen ja mutkikas. Hakumatkan ollessa adoptiovanhemmille synnytys ei sen jälkeinen masennus ole lainkaan tavatonta. Äidin masennus voi johtua vaikeasta synnytyksestä, joten miksei myös vaikeasta hakumatkasta. Äitiys ei aina tule luonnollisesti. Joskus henkiseksi taakaksi voivat tulla myös oman lapsuuden muistot.

– Äidit yrittävät joskus liikaa suorittaa, mikä voi aiheuttaa masennusta. Tieto masennuksesta kuitenkin useinmiten auttaa, joten sitä ei kannata kieltää. Hormonaaliset muutokset ovat myös aivan mahdollisia adoptiovanhemmuudessa. Ihmisen mieli tekee aivan omaa työtään, toteaa adoptioäiti Sirkka-Liisa Torniainen.

Hän muistuttaa vielä, että hakumatkalle kannattaa aina lähteä avoimin ja luottavaisin mielin. Asioita ei kannata liiaksi murehtia etukäteen. Samalla tavoin kuin synnytys myös hakumatka on yksi äidin ja isän elämän mullistavimmista kokemuksista. Se on pelottava, kiinnostava, haastava ja varmasti kauniskin. Jokainen hakumatka ja jokainen kokemus ovat ainutlaatuisia. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kohdata lapsi tai kokea kohtaaminen. Omalla asenteella, jolla hakumatkalle on lähdössä, on kuitenkin suuri merkitys tulevalle kokemukselle.