|
Tietoa
Interpediasta
Interpedia on uskonnollisesti ja poliittisesti
sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka toiminta perustuu
YK:n Lapsen oikeuksien julistuksen ja sopimuksen periaatteisiin.
Interpedia edistää lapsen mahdollisuuksia tasapainoiseen
kehitykseen, turvalliseen kasvuympäristöön ja tarvittaessa
uuteen perheeseen.
Järjestön keskeisiä toimintamuotoja
ovat:
- kehitysyhteistyö ja sen tärkeänä
osana kummitoiminta
- kansainvälinen adoptiotoiminta
- tukipalvelu adoptionhakijoille ja adoptioperheille
- pyrkimys ihmisten erilaisuuteen perustuvien
ennakkoluulojen poistamiseksi
Interpedia on perustettu vuonna 1974 ja tänään jäseniä
on noin 2 100. Interpedia välittää vuosittain tukea
noin 2 200 kummilta lähes 4 000 lapselle Intiassa, Bangladeshissa, Etiopiassa,
Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Kolumbiassa, Nepalissa ja Thaimaassa. Kummitoiminta
on keino edistää lapsen oikeuksien toteutumista hänen
omassa maassaan, mikä onkin Interpedian ensisijainen tavoite.
Kummius on jokaisen saavutettavissa oleva kanava tehdä kehitysyhteistyötä
- tapa kantaa vastuuta kehitysmaiden lasten tulevaisuudesta ja taata,
että myös heillä on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.
Lapsella on oikeus perheeseen
Eräs lapsen perusoikeuksista on hänen
oikeutensa perheeseen. Valtuutettuna kansainvälisen adoptiopalvelun
antajana Interpedian kautta on saapunut vuosina 19852006 yhteensä
1 486 lasta. Kaiken kaikkiaan Suomessa on arviolta yli 3 000
ulkomailta adoptoitua lasta. Kansainvälisessä adoptiotoiminnassa
Interpedialla on Suomen pitkäaikaisin kokemus sekä laajimmat
yhteydet ulkomaille. Interpedia tekee adoptioyhteistyötä
Etelä-Afrikan, Etiopian, Intian, Kiinan, Kolumbian ja Thaimaan
kanssa.
Lakisääteisen adoptiopalvelun ohella
Interpedia tarjoaa adoptionhakijoille ja adoptioperheille erilaisia
tukipalveluita yhteistyösä muiden adoptiotoimijoiden kanssa. Erilaiset tapaamiset toimivat jäsenten
kohtauspaikkoina ja esimerkiksi maakohtaisilla kulttuuriryhmillä
on tärkeä rooli järjestön toiminnassa. Neljä
kertaa vuodessa ilmestyvä Interpedia-lehti on maamme ainoa
kansainväliseen adoptioon keskittyvä julkaisu.
Interpedia pyrkii poistamaan ihmisten erilaisuuteen
perustuvia ennakkoluuloja tuomalla esille tietoa kansainvälisyydestä
sekä kehitysyhteistyön tuloksista ja mahdollisuudesta.
Suomen lainsäädäntöön pyritään
vaikuttamaan siten, että adoptioperheet saisivat yhteneväiset
sosiaaliset etuudet muiden perheiden kanssa. Interpedia on aktiivisesti
ajanut mm. muiden Pohjoismaiden mallin mukaisen adoptiotuen saamista
myös Suomeen, ja iloitsi suuresti adoptiotuen voimaantulosta
1.12.2002. Adoptioperheiden asema poikkeaa kuitenkin yhä monin
tavoin biologisista perheistä. Adoptioperheille yhdenvertainen
kohtelu
Interpedia on kaksikielinen järjestö,
jota johtaa hallitus. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi
kahdeksan jäsentä sekä neljä varajäsentä.
Hallituksen jäsenet valitaan sääntömääräisissä
yhdistyskokouksissa, joissa myös päätetään
yhdistyksen toimintalinjoista.
Monet järjestön toiminta-alueet,
kuten yhdyshenkilöperheet, ovat vapaaehtoisvoimin toteutettavaa
työtä. Interpedian toimistossa Helsingissä työskentelee
kahdeksan palkattua työntekijää.
Interpedia on seuraavien yhteisöjen jäsen:
EURADOPT (eurooppalaisten adoptiojärjestöjen
yhteistyöjärjestö) www.euradopt.org
Kehitysyhteistyön palvelukeskus (KEPA)
www.kepa.fi
Lastensuojelun Keskusliitto (LSKL) www.lskl.fi
Nordic Adoption Council (NAC)
Opintotoiminnan Keskusliitto (OK) www.okry.fi
|