Kansainvälinen adoptio merkitsee sekä adoptiovanhemmille että adoptiolapsille suurta muutosta, joka vaatii huolellista ennakkovalmistautumista ja energiaa vielä kauan sen jälkeen, kun lapsi on saapunut perheeseen. Jotta pystytte parhaanne mukaan käsittelemään odotusaikaan ja lapsen saamiseen liittyviä erityiskysymyksiä sekä löytämään uudenlaisia toimintamahdollisuuksia, teidän kannattaa hyödyntää adoptiovanhemmille suunnattuja tukipalveluja.
Adoptiovalmennuskurssille voi osallistua eri vaiheissa adoptioprosessia. Adoptionhakijoiden mahdollisimman hyvä valmistautuminen adoptiolapsen saamiseen on sekä vanhempien että lapsen etu. Adoptiovalmennuskurssi on hyvä mahdollisuus miettiä vertaistuen hengessä adoptiota monesta eri näkökulmasta. Suomessa kansainväliseen adoptioon valmentavia kursseja järjestää muun muassa Yhteiset Lapsemme ry.
Adoptiovalmennuskurssista saa kurssitodistuksen, joka liitetään adoptiohakemukseen. Ulkomaiset viranomaiset pitävät kurssin käymistä erittäin myönteisenä asiana ja osoituksena siitä, että tulevat vanhemmat ovat aktiivisesti valmentautuneet lapsen vastaanottamiseen. Ulkomaisista kontakteistamme ICBF ja Los Chiquitines Kolumbiassa ja Little Angels Network Keniassa edellyttävät hakijoiltaan kurssin käymistä. Myös Kiina vaatii 1.10.2011 alkaen valmennusta vähintään 12 tuntia, joka voi koostua esimerkiksi valmennuskurssista.
Lue lisää adoptiovalmennuskursseista Yhteiset Lapsemme ry:n verkkosivuilta.
Adoptioprosessia aloittavat perheet voivat hyötyä aiemmin adoptoineiden perheiden kokemuksista. Perheiden kanssa voitte keskustella adoptointiin liittyvästä odotuksesta, lapsen saapumisen aiheuttamista muutoksista ja adoptiolapsen kasvatuksesta. Vierailemalla perheessä näkee hyvin, millaista on elää adoptioperheessä ja millaisia lapset ovat omassa kasvuympäristössään.
Saatte vierailijoita vastaanottavien ja kokemuksiaan mielellään jakavien adoptioperheiden yhteystietoja adoptiovastaaviltamme. Myös toista tai kolmatta lastaan adoptoivat voivat hyötyä muiden vastaavassa tilanteessa olleiden perheiden kokemuksista.
Maaryhmät ovat vapaaehtoisten adoptioperheiden vetämää toimintaa. Maaryhmien tapaamisissa voitte tutustua kyseisen maan kulttuuriin. Lisäksi aikuiset voivat tutustua toisiin adoptioperheisiin ja lapset voivat leikkiä yhdessä samasta maasta tulleiden lasten kanssa. Lasten etnisen identiteetin kannalta on tärkeää, että he saavat myönteisen kuvan synnyinmaastaan.
Maaryhmien tapaamisiin voitte hyvin osallistua jo silloin, kun mietitte, mistä maasta haluaisitte adoptoida tai halutessanne lisätietoa tulevan lapsenne synnyinmaasta.
Maaryhmien tapaamisten aikatauluista tiedotetaan maakohtaisilla sivuilla. Monet ryhmistä tapaavat kesäviikonloppuina leirikeskuksissa tai vastaavissa paikoissa eri puolilla maata.
Yksi vaihtoehto olla yhteydessä muihin adoptioperheisiin ovat internetin keskusteluryhmät. Adoptioperheet ry on listannut verkkosivuilleen linkkejä eri keskusteluryhmiin. Ryhmiä on sekä tietystä maasta kiinnostuneille adoptionhakijoille ja jo adoptoineille tai yleisesti esimerkiksi yksinhakijoille tai erityislapsen adoptoineille perheille.
Katso lista linkeistä keskusteluryhmiin Adoptioperheet ry:n verkkosivuilta.
Adoptiokuraattori Kerstin Raumalta saat keskusteluapua, neuvoja ja
tukea adoptioprosessin eri vaiheissa. Soittaminen on luottamuksellista
ja halutessasi voit ottaa yhteyttä nimettömänä. Adoptiokuraattorille voi soittaa arkisin klo 9-16 välillä. Adoptiokuraattori vastaa aina kun se on mahdollista, muussa tapauksessa puhelinvastaajassa on tieto, milloin hänet seuraavan kerran tavoittaa. Kuraattorille voi myös jättää soittopyynnön puhelimitse tai sähköpostilla. Tämän lisäksi hänellä on iltapuhelinaika maanantaisin klo 17-20. Kerstinin tavoittaa numerosta 050 313 5066 ja sähköpostiosoite on: adoptiokuraattori(at)yhteisetlapsemme.fi.
Lisätietoja adoptiokuraattorin toiminnasta Yhteiset Lapsemme ry:n verkkosivuilta.