|
Adoptiolupa
Kun kotiselvitys on mahdollisten tarkennusten jälkeen valmis lähetettäväksi Suomen kansainvälisten lapseksiottamisasioiden lautakunnalle Interpedia lähettää hakijoille adoptiolautakunnan vahvistaman lupahakemuslomakkeen, jonka hakijat palauttavat täytettynä virkatodistuksen kera Interpedian toimistoon. Tässä yhteydessä maksetaan myös adoptiopalvelumaksun ensimmäinen erä (ks. adoption kustannukset).
Interpedia lähettää hakemuksen (joka koostuu lupahakemuksesta, kotiselvityksestä, virkatodistuksista ja adoptiopalvelutodistuksesta sekä mahdollisesti lääkärintodistuksista) adoptiolautakunnalle, joka kokoontuu yleensä ainakin kerran kuukaudessa. Lupahakemusten käsittelyjärjestys lautakunnassa määräytyy asiakirjojen saapumisjärjestyksen mukaisesti.
Asiakirjojen perusteella adoptiolautakunta joko myöntää luvan adoptointiin suoraan ensimmäisen käsittelyn pohjalta, pyytää lisäselvityksiä tai voi joskus myös evätä luvan. Myöntäessään luvan lautakunta voi asettaa myös lasta koskevia ehtoja (esim. lapsen syntymävuoden osalta – yleensä lapsen ja vanhempien välisen ikäeron ei tulisi ylittää 40–45 vuotta). Lupa on voimassa kaksi vuotta. Lautakunta voi tarvittaessa pidentää luvan voimassaoloa kahdella vuodella kerrallaan. Luvan pidentämistä haetaan erillisellä hakemuksella. Lautakunta lähettää alkuperäisen luvan Interpedian toimistoon ja hakijoille kopion lautakunnan päätöksestä noin kaksi viikkoa kokouksen jälkeen.
Interpedia ei siis ratkaise, kuka saa adoptoida, kuka ei. Luvan adoptioon myöntää Suomessa adoptiolautakunta ja lopullisesti asian ratkaisevat lapsen syntymämaan viranomaiset.
KANSAINVÄLINEN LAPSEKSIOTTAMISASIOIDENLAUTAKUNTA
– kokoaa tietoja, seuraa kansainvälisen adoptiotoiminnan kehitystä
– hyväksyy ulkomaiset palvelunantajat
– myöntää luvan kansainväliseen adoptioon
– tekee aloitteita ja esityksiä
Kokoonpano:
– puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sosiaali- ja terveysministeriön edustajina
– edustajat seuraavilta tahoilta
* ulkoasiainministeriö
* ulkomaalaisvirasto
* oikeusministeriö
* kukin palvelunantaja
* kunnallinen lastensuojelutoimi
* sosiaali- ja terveysalan tutkimus ja kehittämiskeskus (STAKES)
– sihteerin nimeää sosiaali- ja terveysministeriö
|
|