pic1
KANSAINVÄLINEN ADOPTIO
pic2
pic3
- Kansainvälistä adoptiota jo vuodesta 1974

ray

Tapahtumakalenteri Tiedotteet Tuotemyynti Lahjoita! Vapaaehtoiseksi Kysymyspalsta Maapaketit


Adoption kustannukset

Yleistä Interpedian adoptiokustannuksista
Interpedian adoptiotoimintaa rahoitetaan valtaosin Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla. Vuodelle 2010 RAY:n hallitus on esittänyt Interpedialle toiminta-avustusta 214 000 euroa adoptiotoiminnan kulujen kattamiseksi.

Interpedia jakaa adoptioprosessin kustannukset adoptiopalvelumaksuun ja adoptiokulukorvaukseen. Näiden Interpedialle tai Interpedian kautta maksettavien kustannusten lisäksi asiakkaille aiheutuu vaihtelevassa määrin kustannuksia asiakirjojen hankkimisesta ja käännättämisestä sekä hakumatkasta.

Interpedian perimät palvelumaksut
Interpedian perimät palvelumaksut kattavat adoptiotoiminnasta aiheutuvista kuluista sen osan, jota ei voida rahoittaa Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla tai muilla tuotoilla.

Maksuilla katetaan muun muassa henkilöstömenoja, ulkomaisten kontaktien luomiseen ja ylläpitoon liittyviä kuluja, puhelinkuluja, yleisiä postikuluja, toimiston ylläpitoon liittyviä kuluja ja tukipalvelujen tuottamiseen liittyviä kuluja.

Rekisteröitymismaksu
Rekisteröitymismaksu 200 € maksetaan siinä yhteydessä, kun asiakas rekisteröityy Interpedian adoptioasiakkaaksi.

Vuosirekisterimaksu
Vuosirekisterimaksu 200 € maksetaan rekisteröitymisvuoden jälkeen vuosittain sen vuoden loppuun asti, jolloin lapsi on saapunut Suomeen.

Adoptiopalvelumaksut
Adoptiopalvelumaksut peritään kolmessa erässä: 1. erä (1000 €) adoptioluvan hakemisen yhteydessä, 2. erä (1000 €) hakemusasiakirjojen ulkomaille lähettämisen yhteydessä ja 3. erä (700 €) lapsitiedon saamisen yhteydessä. 

Adoptioluvan uusiminen
Adoptioluvan uusimisesta peritään 300 €.

Adoptiokontaktin vaihtaminen
Adoptiokontaktin vaihtamisesta siinä vaiheessa, kun hakemusasiakirjat ovat jo ulkomailla peritään 200 €.

Asiakkailta peritään palvelumaksut kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Adoptiopalvelumaksut tarkastetaan vuosittain vastaamaan todellisia kustannuksia. Palvelumaksuja ei palauteta, mikäli asiakas keskeyttää adoptioprosessin.

Adoptiokulukorvaukset Interpedian kautta adoptoitaessa
Adoptiokulukorvauksella rahoitetaan Interpedian kautta kulkevat adoption hoitamiseen liittyvät maksut.  Adoptiokulukorvaus maksetaan Interpedialle ennakkona. Ennakon suuruus on pyritty määrittelemään siten, että se vastaa mahdollisimman hyvin todellisia kustannuksia.

Virallisen adoptioprosessin tultua päätökseen lapsen Suomeen saapumisen jälkeen asiakkaille lähetetään selvitys adoptiokulukorvauksen käytöstä. Ylijäämä palautetaan asiakkaalle, alijäämä puolestaan peritään asiakkaalta loppulaskun muodossa.

Alla olevasta luettelosta kohtien 1-3 ja 9 kustannukset voivat vaihdella perhekohtaisesti. Nämä kustannukset lasketaan toteutuneiden kulujen pohjalta. Kustannuksiin voi vaikuttaa perheen asiakirjojen määrä ja yhteistyötahojen kustannukset.

Kohtien 4-8 ja 10 kulut tarkistetaan loppulaskun yhteydessä. Kulut velotetaan lapsen saapumisvuoden kustannusten mukaisesti.

Kulujen muodostuminen Suomessa

1. Asiakirjojen laillistaminen
Asiakirjojen notarointi maistraatissa, ulkoministeriön ja lähetystöjen laillistukset. Kenian muita korkeammat kulut johtuvat siitä, että jokainen asiakirja laillistetaan erikseen.

2. Asiakirjojen käännökset
Virallisten kääntäjien veloitukset Suomessa. Joihinkin maihin lisäselvityspakko, siksi kalliimpi.

3. Asiakirjojen lähettäminen
DHL-kuriiripostimaksut: DSDW edellyttää valokuva-albumin lähettämisen lapsitiedon yhteydessä, siksi korkeammat kulut. Kolumbian, Etiopian ja Kenian kohdalla DHL:ää käytetään myös laillistuslähetyksissä, siksi korkeampi summa.

4. Konsultaatiokulu
Konsultaatiokuluilla katetaan mm. lasten tausta- ja terveystietoihin liittyvistä lääkärien, erikoislääkärien tai muiden tahojen tekemistä lausunnoista aiheutuvat kulut. Konsultaatiotarve vaihtelee lapsikohtaisesti, mutta jakamalla kustannukset tasaisesti perheiden kesken pyrimme mahdollistamaan jokaisen lapsen tasapuolisen mahdollisuuden saada hänen tarpeitaan vastaava perhe.

5. Posti- ja pankkikulut
Sisältää postimaksut ja pankkikulut Suomessa.

6. Seurantaraporttien käsittely ja postitus
Seurantaraporttien postituskulut ja käsittely Interpedian toimistolla.

Kulujen muodostuminen ulkomailla

7. Hoitomaksut
Lastenkodille tai sijaisperheelle maksettava hoitomaksu.

8. Toimistokulut / Hallintomaksut
Etiopiassa Interpedian maatoimiston perimä kulukorvaus. Paikallisille viranomaisille tai adoptiokontaktille maksettavat hallintomaksut.

9. Asianajaja-, tulkki- ja käännöskorvaukset
Paikallisen tulkin ja/ tai asianajajan palkkio. Kenian kohdalla sisältää myös lapsen edustajan palkkion oikeudessa. Kääntäjien veloitukset kohdemaassa: Kiinassa ja Kolumbiassa käännetään paikalliselle kielelle, Thaimaan ja Etiopian käännätykset sisällytetty muihin kustannuksiin.

10. Toiminnan kehittämismaksu
Toiminnan kehittämismaksu (200 euroa, Kiina 400 euroa, Kolumbia 2 500 euroa) käytetään adoptiotoiminnan pitkäjänteiseen kehittämiseen kohdemaassa ja toiminnan jatkumisen turvaamiseen kontaktin kanssa. Osa toiminnan kehittämismaksuista ohjataan kohdemaissa adoption parissa työskentelevien henkilöiden valmiuksien lisäämiseen, jotta he pystyvät tekemään laadukasta työtä lastenhuollon ja lastensuojelun alalla. Valmiuksia lisätään adoption parissa työskentelevien henkilöiden opintokäynneillä Suomeen ja heidän työtään tukevien koulutusten avulla. Tarvittaessa kehittämismaksusta tuetaan myös pienimuotoisia lastensuojeluprojekteja. Kolumbian kohdalla maksulla katetaan lisäksi adoptioperhettä tarvitsevien lasten terveystietojen täydentämisestä ja konsultaatiosta aiheutuvat kulut, kun yritetään löytää jokaiselle lapselle sopivat adoptiovanhemmat. Osalle näistä lapsista ei välttämättä löydy adoptioperhettä Suomesta.

Perheen matkakulut ja muut kulut

Interpedialle maksettujen summien lisäksi perheille tulee kustannuksia lapsenhakumatkasta. Arvioituihin matkakuluihin sisältyy lennot ja majoitus (2 aikuista ja yksi lapsi) kohdemaassa. Matkaan liittyvien kustannusten lisäksi asiakkaat kustantavat itse joidenkin asiakirjojen hankkimisen ja käännättämisen.

Keskeyttämisestä tai palvelunantajan vaihdosta perittävät maksut

Asiakkaan keskeyttäessä adoptioprosessin tai vaihtaessa palvelunantajaa sen jälkeen, kun hakemus on jo lähetetty kohdemaahan Interpedia lähettää asiakkaille kuluerittelyn, josta käy ilmi adoptioprosessista siihen asti aiheutuneet kulut.

Maksettuja adoptiopalvelumaksuja ei palauteta. Kulukorvaukset peritään jo aiheutuneiden kulujen mukaan. Kolumbian tai Etiopian kontaktin valinneille palautetaan puolet toimistokuluista, muille kontakteille hakupapereiden lähettämisen yhteydessä maksettuja hallintokuluja ei palauteta.

Hakemuksen lähettämisen jälkeen keskeyttäneiltä peritään lisäksi keskeyttämismaksu 50€, palvelunantajan vaihtajilta 200€. Korvauksilla katetaan asiakirjojen lähettämisestä aiheutuneet kulut sekä muita juoksevia kuluja. Mikäli hakupapereita ei vielä ole lähetetty kohdemaahan, korvauksia ei peritä.

Jälkipalvelumaksut

Perusmaksu 50€: ensimmäiset yhteydenoton jälkeen tehtävät toimenpiteet, puhelut ja sähköpostivastaukset

Erityistoimenpiteet 75-100€: laskutus työmäärän mukaan; arkistopapereihin tutustuminen, yksi toimistotapaaminen

Perusmaksu kohdemaassa 50€: palkkio yhteyshenkilölle

Konsultaatiomaksu 50€/ tunti+ mahdolliset matkakulut: Jälkipalvelussa tai muussa Interpedian adoptiopalvelun ammattitaitoa vaativassa konsultaatio-, työnohjaus- tms. tehtävässä.

Interpedian perimät adoptiopalvelumaksut ja kulukorvaukset 1.1.2010 alkaen (€)
  Ad.luvan hakeminen Asiakirjat ulkomaille Lapsitieto Yhteensä
Rekisteröitymismaksu       200
Vuosirekisterimaksu VRM*       200
Adoptiopalvelumaksu APM 1 APM 2 APM 3 2 700
Adoptiokulukorvaus**   AKK 1   AKK 2  
vaihtelee
         
Etelä-Afrikka ABBA            
APM 1 000   1 000   700 2 700
AKK   3 000   4 700   7 700
Kela-korvaus***           4 500
Maksettavaksi jää****           5 900
Etiopia        
APM 1 000 1 000 700 2 700
AKK   3 100   2 900   6 000
Kela-korvaus       3 800
Maksettavaksi jää       4 900
Intia Bal Anand
APM
1 000
1 000
700
2 700
AKK
1 000
3 250
4 250
Kela-korvaus
3 000
Maksettavaksi jää***
3 950
Intia DCCW            
APM 1 000   1 000   700 2 700
AKK   1 000   3 000   4 000
Kela-korvaus           3 000
Maksettavaksi jää           3 700
Intia FFC        
APM 1 000 1 000 700 2 700
AKK   0   1 400   1 400
Kela-korvaus       3 000
Maksettavaksi jää       1 100
Kenia LAN            
APM 1 000   1 000   700 2 700
AKK   4 100   4 500   8 600
Kela-korvaus           4 500
Maksettavaksi jää           6 800
Kiina CCAA        
APM 1 000 1 000 700 2 700
AKK   2 500   3 600   6 100
Kela-korvaus       4 500
Maksettavaksi jää       4 300
Kolumbia ICBF ja LC            
APM 1 000   1 000   700 2 700
AKK   1 950   2 000   3 950
Toiminnan kehittämismaksu         2 500 2 500
Kela-korvaus           4 500
Maksettavaksi jää           4 650
Thaimaa DSDW        
APM 1 000 1 000 700 2 700
AKK   1 250   0   1 250
Kela-korvaus       3 000
Maksettavaksi jää           950

* maksetaan kunnes lapsi saapunut Suomeen
** kontaktien kuluarvio; ylijäämä palautetaan/alijäämä veloitetaan asiakkailta hakumatkan jälkeen
*** lisätietoa Kelan maksamasta adoptiotuesta Kelan sivuilta www.kela.fi
**** adoption kokonaiskustannusarvio ilman rekisteröimis- ja vuosirekisterimaksuja ja hakumatkaa
Hakumatkakulut (arvio, 2 aikuista+ 1 lapsi)
Etelä-Afrikka 4 000 €    Kenia 
10 000 €
Etiopia           4 000 €    Kiina                
5 000 €
Intia DCCW 3 200 €      Kolumbia 
6 000 €
Intia FFC 4 000 € Thaimaa
3 500 €

 

KUSTANNUSARVIO €

ETELÄ-
AFRIKKA

ETIOPIA INTIA INTIA INTIA KENIA KIINA KOLUMBIA THAIMAA
  ABBA   DCCW FFC BAL ANAND LAN CCAA ICBF JA LC DSDW
Kulut Suomessa
Asiakirjojen laillistaminen 30 400 350 300 300 1 000 440 300 240
Asiakirjojen käännökset 350 300 300 300 300 300 130 400 300
Asiakirjojen lähettäminen 200 125 220 125 150 400 300 400 125
Konsultaatiokulu 100 100 100 100 100 100 100 100 100
Posti- ja pankkikulut 100 100 100 100 100 100 100 100 100
Seurantaraporttien käsittely ja postitus 300 300 300 300 300 300 150 300 150
Yhteensä 1 080 1 325 1 370 1 225 1 250 2 200 1 220 1 600 1 015
Kulut kohdemaassa
Hoitomaksut 3 500 1 400 2 400 0
2 800
0 3 700 0 0
Toimistokulut/ Hallintomaksut 2 900 3 100 0 0 0 3 765 550 1 000 0
Asianajaja, tulkki, käännöspalkkiot 0 0 0 0
0
2 500 250 1 300 0
Toiminnan kehittämismaksu  200 200 200 200 200 200 400 2 500 200
Yhteensä 6 600 4 700 2 600 200 3 000 6 465 4 900 4 800 200
Kulut yhteensä 7 680 6 025 3 970 1 425 4 250 8 665 6 120 6 400 1 215
PERITTÄVÄT MAKSUT
Adoptiokulukorvaus 7 700 6 000 4 000 1 400
4 250
8 600 6 100 6 450 1 250
Adoptiopalvelumaksu 2 700 2 700 2 700 2 700 2 700 2 700 2 700 2 700 2 700
Yhteensä 10 400 8 700 6 700 4 100
6 950
11 300 8 800 9 150 3 950
KELAn myöntämä adoptiotuki 4 500 3 800 3 000 3 000
3 000
4 500 4 500 4 500 3 000
Perheelle jää maksettavaksi 5 900 4 900 3 700 1 100 3 950 6 800 4 300 4 650 950
Matkakulut (arvio; 2 aikuista + 1 lapsi) 4 000 4 000 4 000 3 200
4 500
10 000 5 000 6 000 3 500
                   
Muutos 2009–2010 450 200
uusi
-250 100 100 -250 0 0