Ajankohtaista
6.5.2010 Etiopian hakijakatsaus
Tänään oli Etiopian lähetettävien uusien hakemusten valintakokous. Tällä hetkellä Etiopiassa on kattavasti erilaisia hakemuksia, joten tarvetta lähettää uusia hakemuksia juuri nyt ei ole. Luonnollisesti tähän vaikuttaa myös se, ettei alkuvuodesta ole tullut uusia lapsiesityksiä Etiopiasta. Seuraavan kerran arvioimme mahdollisuuden lähettää uusia hakemuksia 23.9.2010. Seuraamme tilannetta kuitenkin koko ajan ja jos ennen syyskuuta on mahdollisuus lähettää täydentävä hakemus, olemme henkilökohtaisesti yhteydessä hakijoihin.
1.4.2010 Uusi työntekijä Etiopian maatoimistossa
Etiopian maatoimistossa on aloittanut uusi työntekijä nimeltään Tirsit Mengesha Helen Awoken siirryttyä toisen organisaation palvelukseen. Tirsit huolehtii suomalaisista adoptioperheistä heidän Etiopian matkansa aikana ja pitää tiivistä yhteyttä niin yhteistyölastenkoteihin kuin viranomaisiinkin.
30.3.2010 Tilastoja
Etiopiasta on saapunut alkuvuoden 2010 aikana neljä lasta Suomeen Interpedian kautta.
18.2.2010 Etiopian viranomaiset ovat uusineet Interpedian toimiluvan Etiopiassa
Interpedialla on Addis Abebassa oma maatoimisto, jonka toimintaa johtaa Tedla Diressie. Etiopian viranomaisilla on suurena haasteena maassa toimivien järjestöjen erilaiset toimintatavat, jonka johdosta järjestöjen valvontaa on tehostettu. Tedla Diressie on aktiivisesti mukana verkostossa, jossa kehitetään maan adoptiokäytäntöjä
10.12.2009 Etiopian matkakuulumisia Lue lisää
30.9.2009 Etiopian infotilaisuus
Interpedian Etiopian maatoimiston johtaja Tedla Diressien Suomen -vierailun yhteydessä järjestettiin 29.8.2009 infotilaisuus Interpedian hakijoille, jotka ovat jo valinneet Etiopian adoptiomaaksi tai joiden hakemus on jo lähetetty Etiopiaan. Tilaisuus keräsi runsaan osanottajajoukon Etiopia-hakijoiden keskuudesta. Diressie kertoi tilaisuudessa Etiopian adoptioprosessista ja sen eri vaiheista, sekä Etiopian tämänhetkisestä adoptiotilanteesta yleensä.
Ministry of Women’s Affairs (MOWA):n henkilökunta on vaihtunut suurelta osin ja tämä näkyy myös käytännön työssä. Tällä on vaikutusta erityisesti yksinhakijoiden tilanteeseen. Etiopian adoptiolain mukaan ensisijaisesti vain pariskunnat voivat adoptoida ja yksinhakijat vain poikkeustapauksissa. Tällä hetkellä MOWA tulkitsee adoptiolakia tarkasti, mikä tulee vaikeuttamaan yksinhakijoiden mahdollisuuksia adoptoida Etiopiasta.
Hakijoilla oli mahdollisuus tavata myös Interpedian maatoimiston kehitysyhteistyöassisentti Woubakal Tesfage. Tilaisuudessa hakijat esittivät myös kysymyksiä Diressielle ja adoptiovastaava Salla Harille. Keskustelussa nousi esille muun muassa jatkoluvan hakeminen ja hakijoille painotettiin, kuinka tärkeää on pitää adoptiolupa voimassa selkeästi hakumatkalta paluun ylitse. Mahdollista jatkolupaa on syytä hakea ajoissa, koska mahdollisen lapsiesityksen hyväksymisen jälkeen paluumatkan tarkka aikataulu ei ole vielä tiedossa. Aikataulu riippuu etenkin siitä, kuinka pitkälle tuomioistuinpäivämäärä määräytyy ja siirtyykö käsittely mahdollisesti vielä eteenpäin.
|