pic1
KANSAINVÄLINEN ADOPTIO
pic2
pic3
- Kansainvälistä adoptiota jo vuodesta 1974

ray

Tapahtumakalenteri Tiedotteet Tuotemyynti Lahjoita! Vapaaehtoiseksi Kysymyspalsta Maapaketit
20.1.2009
ABBALLE EI VOIDA LÄHETTÄÄ TÄLLÄ HETKELLÄ UUSIA HAKEMUKSIA

Eteläafrikkalainen yhteistyökumppanimme Abba Adoptions on ilmoittanut, että heillä on tällä hetkellä selkeästi enemmän hakijoita kuin kansainväliseen adoptioon vapautuvia lapsia. Tästä johtuen he eivät valitettavasti toistaiseksi voi ottaa vastaan uusia hakemuksia. Abba toteaa haluavansa seurata kansainvälisten adoptioiden kehitystä vuoden ensimmäisellä puoliskolla ennen kuin he ottavat vastaan uusia hakemusasiakirjoja. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että Abban kontaktikseen jo valinneet perheet eivät voi lähettää hakemusasiakirjojaan kontaktille seuraavien kuuden kuukauden aikana, vaikka kontaktilta tulisikin nimeäminen Interpedia-perheelle. Tammikuun alussa saimme nimeämisen Etelä-Afrikasta, mutta Abban päätös tarkoittaa siis, ettemme nimeämisestä huolimatta voi lähettää kontaktille uutta hakemusta. Abba arvioi tilanteen uudelleen kesällä.

Päätöksellään yhteistyökumppanimme haluaa pyrkiä välttämään odotusaikojen pitkittymisen ja toisaalta sen, että hakijat lähettäisivät hakemusasiakirjansa vanhenemaan kontaktille. Abballe hakemusasiakirjansa lähettäneiden perheiden tulee vuosittain päivittää kotiselvityksensä ja päätöksellään olla vastaanottamatta hakemusasiakirjoja odottamaan nimeämisiä Abba haluaa välttää mahdolliset ”ylimääräiset” päivitykset kotiselvitykseen. Tällä hetkellä Abba arvioi odotusaikojen olevan hakemusten lähettämisestä lapsitietoon noin puolitoista–kaksi vuotta.

Suurista hakijamääristä johtuen Abba on myös tarkentanut hakijakriteereitään. Kontakti korostaa suosivansa ensimmäistä lastaan adoptoivia hakijoita. Adoptio Abban kautta on myös mahdollinen niille perheille, joilla on yksi aikaisemmin Etelä-Afrikasta adoptoitu lapsi. Kontakti katsoo olevan lapsen edun mukaista, että hänellä on sisarus, jolla on sama tausta. Sen sijaan emme voi suositella Abbaa kontaktiksi perheille, joilla on adoptiolapsi jostain toisesta maasta kuin Etelä-Afrikasta. Abba ei myöskään mielellään ota vastaan hakemuksia kaksi- tai kolmilapsisilta perheiltä.

Lähtökohtaisesti Abbaa toivoo kaikkien hakijoiden olevan hyvässä sekä psyykkisessä että fyysisessä kunnossa. Sairaudet, jotka eivät vaikuta hakijoiden kykyihin ja mahdollisuuksiin toimia vanhempina, voidaan hyväksyä vain tietyissä poikkeustapauksissa. Tällainen voi olla esimerkiksi hakijoiden poikkeuksellisen vahva side Etelä-Afrikkaan.

Sijoittaessaan lapsia Abban pyrkii pitämään kiinni periaatteestaan, ettei vanhemman ja lapsen välinen ikäero olisi yli 40 vuotta. Abban arvioidessa odotusaikojen olevan jatkossa puolitoista–kaksi vuotta tarkoittaa se samalla, että Abban kontaktikseen valitsevien hakijoiden tulisi olla alle 38-vuotiaita, mikäli he toivovat alle 2-vuotiasta lasta. Mikäli hakijat ovat valmiita adoptoimaan yli 2-vuotiaan lapsen, voivat he olla hakemuksen lähettämishetkellä noin 40–41 -vuotiaita. Hakijat, jotka ovat hakemusten lähettämishetkellä 43–44 -vuotiaita, voivat toivoa noin 5-vuotiasta tai sitä vanhempaa lasta.

Abba arvioi, että jatkossa yhä useampi kansainväliseen adoptioon vapautuva lapsi on poika. Myös ennenaikaisesti syntyneiden lasten määrä tullee Abban mukaan lisääntymään. Näiden lasten kehitystä seurataan erityisen tarkasti, joten heidän kohdallaan vapautuminen kansainväliseen adoptioon kestää hiukan tavanomaista pidempään. Kaikkien Abban kontaktikseen valitsevien hakijoiden on siis hyvä pohtia mahdollisuuksiaan keskosena syntyneen lapsen adoptioon.