pic1
KANSAINVÄLINEN ADOPTIO
pic2
pic3
- Kansainvälistä adoptiota jo vuodesta 1974

ray

Tapahtumakalenteri Tiedotteet Tuotemyynti Lahjoita! Vapaaehtoiseksi Kysymyspalsta Maapaketit
15.2.2008
EI TIETOA MILLOIN CCAA:N TIEDOTUSTILAISUUS PIDETÄÄN

Vuosi on vaihtunut nyt myös Kiinassa ja on alkanut rotan vuosi. Valitettavasti CCAA ei ole kuitenkaan vieläkään julkistanut perinteisen tiedotustilaisuutensa päivämäärää ja joudummekin varautumaan myös siihen, ettei ko. tilaisuutta järjestetä ollenkaan.

Aikaisempina vuosina CCAA on pitänyt yhteyshenkilöille tarkoitetun infotilaisuutensa marras-joulukuussa, mutta viime vuoden lopulla ei sitä järjestetty. Aikaisempien tietojemme mukaan tilaisuus oli tarkoitus järjestää kiinalaisen uuden vuoden jälkeen, mutta tällä hetkellä meillä ei siis valitettavasti ole asiasta tarkempaa tietoa. Kun tiedämme jotain tiedotustilaisuuden mahdollisesta ajankohdasta tai sisällöstä, välitämme tiedon myös hakijoillemme.