Odotusaika

Kun hakemusasiakirjat on lähetetty adoptiokontaktille, alkaa adoptioprosessissa jakso, jota leimaa odotus ja usein myös epätietoisuus. 

Väliaikatietoja 

Odotusajat eri adoptiokontaktien välillä vaihtelevat paljon ja odottamisella on eri muotoja. Joidenkin adoptiokontaktien kohdalla joutuu odottamaan pitkään hakemuksen lähettämisvuoroa, joidenkin kohdalla odotusaika on pitkä hakemuksen lähettämisen jälkeen. Osa adoptiokontakteista antaa väliaikatiedon siitä, että viranomaiset ovat esihyväksyneet hakijoiden adoptiohakemuksen, osa ei. Yleensä varsinaisia väliaikatietoja ei odotuksen aikana saa.

Odotusajasta vain arvioita 

Odotusajat vaihtelevat myös saman kontaktin sisällä. Tähän voi olla useita eri syitä: lainsäädännön muutokset maassa, virkailijoiden vaihdokset, poliittinen tilanne tai samaan aikaan lähetettyjen hakemusten määrä. Odotusajoista voi siis tehdä vain arvioita, joiden tarkkuutta ei voi ennalta tietää. 

Yhteydenpito Interpediaan odotusaikana 

Ilmoitamme teille heti, mikäli jotain uutta tapahtuu adoptioprosessiinne liittyen. Toivomme, että olette meihin säännöllisesti yhteydessä, jotta voimme yhdessä kanssanne päivittää tilannetta ja jakaa ajatuksianne ja kokemuksianne, vaikkei adoptioprosessissanne olisikaan tapahtunut mitään konkreettista.

Adoptiohakijamme saavat kaksi kertaa vuodessa hakijatiedotteen, jossa on yleisiä tietoja adoptiotilanteesta ja adoptiokontakteiden ajankohtaisista asioista. Järjestämme myös säännöllisesti erilaisia infotilaisuuksia. Tärkeä tiedonlähde odottajillemme on myös verkkosivujemme maakohtaiset uutiset.    

Odotusaika kannattaa käyttää valmistautumiseen

Odotusaika kannattaa käyttää hyödyksi. Vanhemmuuteen voi valmistautua mm. osallistumalla erilaisiin adoptiota koskeviin tilaisuuksiin ja tutustumalla adoptioperheisiin ja -hakijoihin, käymällä adoptiovalmennuskurssin, mikäli ei ole sitä aikaisemmin käynyt, tutustumalla adoptioon liittyvään kirjallisuuteen ja lapsen synnyinmaahan sekä opiskelemalla maan kieltä.  

Tärkeää on myös pohtia omaa tulevaa vanhemmuutta, mitä muutoksia ja järjestelyjä se pitää sisällään. Odotuksen aikana on hyvä elää omaa elämää, harrastaa, matkustaa ja tehdä sitä, mikä tuottaa itselle mielihyvää. Lapsen odotuksen ei tulisi täyttää koko elämää.

Muutokset elämäntilanteessa odotuksen aikana

Ulkomaiset adoptiokontaktit toimivat kotiselvityksessä annettujen tietojen pohjalta sijoittaessaan lapsen tiettyyn perheeseen. Osa adoptiokontakteista edellyttää hakijoita päivittämään tietonsa elämäntilanteesta säännöllisesti, mutta päävastuu muutosten ilmoittamisesta on adoptiohakijoilla itsellään: allekirjoittamalla Interpedian rekisteröitymislomakkeen hakijat sitoutuvat ilmoittamaan perheessä tapahtuvista merkittävistä muutoksista. Jos tarpeellista, sosiaalityöntekijä laatii muuttuneesta elämäntilanteesta kotiselvitystä täydentävän lisäselvityksen.  

Koko tilanteen ratkaisevasti muuttavat esimerkiksi raskaus, sijaiskotilapsen sijoitus perheeseenne, muutto ulkomaille, kuolemantapaus, vakava sairastuminen ja asumus- tai avioero. Raskaus tai sijaiskotilapsen tulo perheeseen keskeyttää automaattisesti adoptioprosessin etenemisen. Mikäli hakijat haluavat myöhemmin adoptoida, tulee heidän käydä läpi uusi adoptioneuvonta ja hakea uusi adoptiolupa.